Oliveira siirtyy Ajon tiimiin

– Olen erittäin tyytyväinen saadessani aloittaa työt Miguelin kanssa, koska olemme tunteneet toisemme jo pitkään ja hän on yksi suurimmista lahjakkuuksista, kertoo Ajo.

Oliveira ajaa neljättä kautta MM-sarjassa. Hän teki GP-debyyttinsä vuonna 2011 Losailin radalla Qatarissa ja silloisessa 125-kuutioisten luokassa.

Oliveira sijoittui viime vuonna Moto3-luokan MM-pisteissä kuudenneksi. Portugalilainen on tämän kauden sarjassa 13. osakilpailun jälkeen parhaana Mahindra-kuljettajana yhdeksäntenä.

Oliveira on ajanut nousujohteisella urallaan 57 GP:tä. Voittotili on vielä avaamatta, mutta plakkarista löytyy yksi toinen ja neljä kolmatta sijaa. Toistaiseksi paras MM-osakilpailusijoitus näki päivänvalonsa kaudella 2012 Australian GP:ssä Phillip Islandilla.

Oliveira on kivunnut meneillään olevalla kaudella kerran podiumille. Se tapahtui kolmannen sijan muodossa Assenissa ajetussa Hollantin TT:ssä.

– Oliveiralla on nuoresta iästään huolimatta laaja kokemus korkeimmalta tasolta niin 125- kuin Moto3-luokissakin. Kuten aiempinakin vuosina, pyrimme pitämään työssämme saman tason ja saavuttaa parhaimmat mahdolliset tulokset Red Bullin, KTM:n ja muiden partnereiden kanssa. Olen varma, että Miguelin myötä meillä on potentiaalia siihen, sanoo Ajo.

Tiimin nykyinen ässä, eli australialainen Jack Miller siirtyy ensi kaudella MotoGP-luokkaan. Millerin rinnalla tänä vuonna kilpaileva tshekki Karel Hanika jatkaa todennäköisesti Red Bull KTM Ajo-tiimissä, jonne hän saanee Oliveiran lisäksi seurakseen myös eteläafrikkalaisen Brad Binderin.

– Kuten normaalia, meidän on ajateltava tulevaisuutta ja näin ollen tuomme Miguelin riveihimme. Tässä hetkessä tärkeintä on kuitenkin nykyinen kausi ja fokuksen pitäminen siinä. Tilanne on nyt hyvä, mutta sarja on erittäin tasainen ja kärjessä on monta kuljettajaa, Ajo viittaa MM-kärki Millerin haastajiin.

Oliveiralle tarjoutuu ensi kaudella tilaisuus ja mahdollisuus, jota moni kuljettaja Moto3-luokassa tavoittelee.

– Olen tosi iloinen saadessani liittyä näin ammattimaisesti toimivaan tiimiin, mitä Red Bull KTM Ajo on. Uskon, että tämä siirto mahdollistaa minulle taistelun kärkisijoista ensi vuonna. Aki Ajo on osoittanut jo aiemmin kiinnostusta yhteistyöhön, mutta emme ole silloin vielä päätyneet sopimukseen. Nyt pääsen ajamaan tiimissä, jonka taustalla on iso valmistaja KTM ja joka edustaa Red Bullin lisäksi myös muita isoja yhteistyökumppaneita. Tämä on kunnia minulle, toteaa Oliveira.

Uusin numero