Olisiko Aprilian pitänyt sittenkin pestata Kallio MotoGP-luokkaan?

Aprilia päätti kuitenkin pitää itsepintaisesti kiinni ”omasta miehestään”, eli italialaisesta Marco Melandrista siitäkin huolimatta, että tämä otti pestin vastahakoisesti vastaan.

Melandri halusi ehdottomasti jatkaa Aprilialla, mutta nimenomaan Superbiken MM-sarjassa ja siellä kullankiilto mielessään. Nyt hän kurvailee ”puolivaloilla” kuninkuusluokassa.

Kallio puolestaan totesi syksyllä, että hän kokee Aprilian kaltaisen, pitemmällä tähtäimellä työstettävän kehitysprojektin mielenkiintoiseksi ja kokemuksen myötä tavallaan omakseen.

Saattaa olla, että Aprilia joutuu vielä katkerasti katumaan kuljettajavalintaansa Melandrin hahmossa.

Aprilia-pomo myöntää
vaikeudet Melandrin kanssa

Melandrin motivaatio kyseenalaistetaan varikkohuhuissa ja myös Aprilia-pomo Romano Albesiano antaa ymmärtää, että kokeneen italialaisen työmoraali ei ole ainakaan vielä ollut toivotulla tasolla.

– Haluamme panostaa kaikkemme Marcoon ja auttaa häntä. Mutta hänen pitää tulla myös meitä vastaan ainakin puolimatkaan, Albesiano kuvailee tilannetta kieli keskellä suuta.

Melandri sijoittui MotoGP-luokan vuoden ensimmäisellä testijaksolla Malesiassa 28:nneksi, eli kolmanneksi viimeiseksi 4,532 sekuntia huiman pohja-ajan Hondallaan täräyttäneen Marc Marquezin takana.

Bautista löytyy tyloslistalta sijalta 21, mutta 1,5 sekuntia Melandria kovempi kierrosaika plakkarissaan.

– Olen toivonut, että hänellä (Melandri) ei olisi näin vaikeaa. Mutta emme jätä häntä yksin. Olemme hänen takanaan, sanoo Albesiano.

Melandri soittaa toista
viulua Bautistan rinnalla

Rivien välistä on kuitenkin luettavissa selkeästi, että Bautista on se kuljettaja, johon Aprilialla uskotaan, luotetaan ja panostetaan.

– Alvaro tekee hyvää työtä ja on sitoutunut projektiimme. Meidän tehtävämme on pitää hänen intonsa, motivaationsa ja kilpailukykynsä hyvällä tasolla.

Aprilia valitsi MotoGP-luokassa kumppanikseen Fausto Gresinin tiimin, joka päätti samalla pitkän yhteisen taipaleensa Hondan kanssa.

Aprilian paluukaudella ei luonnollisestikaan kuroteta kuuta taivaalta. Tähtäin on kaudessa 2016, jolloin kuninkuusluokka kokee merkittäviä teknisiä muutoksia.

– Realistinen tavoitteemme on sijoittua 15 nopeimman joukkoon kauden ensimmäisen puoliskon aikana. Jälkimmäisellä puoliskolla nostamme tavoitteen kympin sakkiin. Olemme saavuttaneet tavoitteemme, jos onnistumme siinä, Albesiano linjaa.

Uusin numero