Olenius Vetomies-tiimin ainoa valopilkku Numibiassa

Olenius saavutti kakkossijan tasaisen varmalla ajollaan Asikkalan Joni Kaivolaisen jatkaessa ylivoimaisia esityksiään luokassa.

Maastokoeajoissa Olenius oli sijoilla 1-4 ja hävisi lopulta B125-luokan voittaja Kaivolaiselle kaksi minuuttia ja kymmenen sekuntia.

Salosilla vaikeuksia

Salosten veljeksille päivä oli hankala.

A125-luokassa Lauri Saloselta oli taas vauhti kateissa ja päälle päätteeksi mies sai vielä minuutin sakon takavalo-ongelmien vuoksi. Vain viimeisellä pätkällä ”Leuka” sai hieman juonesta kiinni ajaen luokkansa kolmanneksi nopeimman ajan.

Valtteri Salonen esitteli avoimessa luokassa päivän parasta vauhtia useimmilla pätkillä, mutta toisella ja viimeisellä maastokokeella rattailta pois pompanneet ketjut veivät aikaa niin paljon, että tuloksissa hän jäi lopulta luokan viimeiseksi.

Leponiemen tilanne on
avoin Päitsin osalta

Vetomies TM Racingin seuraava koitos on kahden viikon kuluttua ajettava Päijänteen ympäriajo.

Tällä hetkellä on vielä epävarmaa, pystyykö viikolla harjoituksissa jalkansa loukannut Marko Leponiemi osallistumaan kilpailuun.
 

Uusin numero