Ohittaminen spoorissa

Kilpailuissa ajetaan sekunneista ja siksi mahdollisimman sujuva ohitus on tärkeää sekä ohittajalle että ohitettavalle.

Onnistunut ohitus alkaa siitä, kun ohittaja saa edellä ajavan kiinni. Tässä ohittajan on oltava aktiivinen, eli huudettava tarpeeksi kovaa ja riittävän aikaisin, jotta edellä ajava kuulee toisen kuskin olevan takana.

Ohituksen kannalta on aivan samantekevää, mitä ohittaja huutaa. Volyymi on pääasia ja perinteinen ”Latua” toimii hyvin. Molemmille on mukavampaa jos ohittaja ei karju perkelettä ja saatanaa vaan pitää tunteensa kurissa.

Jos ohittaja on huutanut riittävän aikaisin, jää ohitettavalle hetki aikaa katsoa sopiva paikka väistämiseen. Tarkoitus ei ole ajaa kilometriä eteenpäin vaan antaa tietä heti. Sopiva paikka on sellainen, jossa ohitettava pystyy helposti kallistamaan pyörän oman jalkansa varaan kyljelleen spooriin.

Ohitettavan ei ole tarkoitus ajaa pyöräänsä jumiin umpihankeen tai poikittain spooriin. Oikea tekniikka on kallistaa pyörä kyljelleen ja päästää ohittaja ajamaan rauhassa ja revittelemättä ohitettavan pyörän renkaiden yli.

Näin molempien kisa jatkuu vain muutaman sekunnin menetyksellä. Ohittaja kiittää kohteliaasti ja jatkaa matkaansa, näin myös ohitettavan kisa ei mene pilalle hangessa jumppaamisen takia.

Jos spooriin tehty ohituspaikka osuu kohdalle sopivasti, sitä kannattaa hyödyntää. Niissä on tarkoitus antaa ohitettavalle mahdollisuus väistää, eli ohittaja ei lähde puskemaan ohituslenkin kautta. Jos merkattua paikkaa ei löydy, hitaampi antaa tietä mahdollisimman nopeasti.

Videopätkässä on esimerkki oikeaoppisesta spooriohituksesta todella syvässä spoorissa.

Uusin numero