Niklas Ajolle penaltia aika-ajosta

Kilpailun johdon kuultavana olivat Avant Tecno Husqvarna Ajo-tiimin kuljettajan lisäksi myös Red Bull KTM Ajo-tiimin tshekki Karel Hanika, SIC-Ajo -tiimin malesialaisen Hafiq Azmi ja Ambrogio Racingin ranskalainen Jules Danilo, joiden katsottiin aiheuttaneen aika-ajossa muille vaaraa.

Kvartetti liikkui Moto3-luokan aika-ajossa hetkellisesti huomattavasti tuntuvasti hitaampaa vauhtia ajolinjalla aiheuttaen vaaratilanteen itselleen ja muille kuljettajille, jotka tulivat tilanteeseen lujaa takaa.

Tämän katsottiin olleen vastuutonta ajamista ja merkinneen täten artiklan 1.21.2 rikkomista FIM:n ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan GP-asetuksissa.

Ajolle, Azmille, Danilolle ja Hanikalle langetettiin kullekin yksi rangaistuspiste.

Paalupaikalle ajaneen, MM-sarjaa johtavan Red Bull KTM Ajo-tiimin australialaisen Jack Millerin yksi kierros meni piloille, kun hän joutui väistämään eteensä yht'äkkiä ilmestyneitä ja siis tuntuvasti hitaammin edenneitä kuljettajia. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut, sillä kovavauhtisen törmäyksen vaara oli ilmeinen.

Ajo pyysi anteeksi Milleriltä, joka totesi suomalaisen olleen "väärässä paikassa väärään aikaan."

Myöskään Miller ei ole välttynyt rangaistuspisteiltä tällä kaudella. Millerille mätkäistiin kaksi penaltipistettä Mugellossa ajetun Italian GP:n jäljiltä.

Rangaistuspisteet ja
niiden seuraamukset

MotoGP-sarjan rangaistuspistesysteemiä tiukennetiin entisestään vuoden 2013 lopulla.

Tästä kaudesta lähtien pisteet pysyvät rangaistuksen saaneen kuljettajan tilillä voimassa 365 päivää, eli kalenterivuoden. Rangaistuspissysteemi otettiin käyttöön vuonna 2013, mutta vielä silloin pisteet nollattiin kaikkien osalta kauden päätteeksi.

Kilpailun johto voi rankaista rikkeen tehnyttä kuljettajaa näkemyksensä mukaisesti ja tapauskohtaisesti 1-10 pisteellä.

Neljän (4) rangaistuspisteen täyttyminen merkitsee kuljettajalle viimeisen lähtörivin paikkaa seuraavassa GP:ssä.

Seitsemän (7) rangaistuspistettä merkitsevät puolestaan sitä, että kuljettaja joutuu lähtemään kilpailuun varikkosuoralta.

Kymmenen (10) rangaistuspistettä merkitsevät kuljettajan hyllyttämistä yhdestä GP:stä. Tämän rangaistuksen jälkeen pisteet nollautuvat.
 

Uusin numero