Niklas Ajo urakoi 100 kierrosta KTM:n tehdaspyörän testeissä

Ajo, 17, urakoi kahden pitkän päivän aikana tuntumaa uuteen pyörään yhteensä 100 kierroksen verran neljän kilometrin mittaisella espanjalaisradalla.

– Ihan positiiviset fiilikset. Tämä tärkeä testijakso tarjosi paljon oppia ja tästä on hyvä jatkaa.

– Sopeuduin uuteen pyörään oikeastaan nopeammin mitä uskalsin odottaa. Tietysti tässä pyörässä on paljon uusia juttuja erityisesti moottorin osalta, mutta ei se ajaminen ole sittenkään oikeasti mihinkään muuttunut. Ajaminen on aina helppoa silloin, kun se sujuu, heitti hyväntuulinen valkeakoskelaisnuorukainen.

Saksalaistiimi TT Motion Events Racingin riveissä toisen kautensa käynnistänyt Ajo teki Valenciassa kellosepän tarkkaa työtä paitsi kierrosmäärien, myös epävirallisten ja tässä vaiheessa sinänsä vielä toissijaisten kierrosaikojen muodossa.

Ajon nopein kierros kulki tiistaina lukemin 1.44,0. Maanantaina hänelle merkittiin kymmenyksen verran kiireisempi aika.

– Tiistai oli tuulisempi ja viileämpi, joten päätin ottaa tuossa kelissä vähän varovaisemmin. Pääpaino oli edelleen ajotuntuman haussa, mutta ehdimme toki myös kokeilla vähän uusia säätöjä.

MotoGP-sarjan pienimmän luokan ensimmäiset viralliset, talliyhdistys IRTA:n testit ajetaan Valenciassa ensi viikolla. Ricardo Tormo-rataa kierretään silloin keskiviikosta perjantaihin yli 30 Moto3-luokan kuljettajan voimin.

MM-kausi käynnistyy neljä iltaa kattavalla Qatarin GP-viikonvaihteella Losailissa 5.-8. huhtikuuta. Ajo ehtii ajaa sitä ennen alun toistakymmentä testipäivää.

Valencia, Espanja.
Moto3-luokan 2. testipäivän epävirallisia kierrosaikoja:

1. Sandro Cortese Saksa, KTM 1.43,2
2. Luis Salom    Espanja, Kalex KTM 1.43,5
3. Hector Faubel Espanja, Kalex KTM 1.43,8
4. Niklas Ajo Suomi, KTM 1.44,0
5. Zulfahmi Khairuddin Malesia, KTM 1.44,1
6. Alberto Moncayo Espanja, Kalex KTM 1.44,2
7. Danny Kent    Iso-Britannia, KTM 1.44,2
8. Brad Binder Etelä-Afrikka, Kalex KTM 1.45,7
9. Arthur Sissis Australia, KTM 1.46,2

MotoGP (CRT):
1. Randy de Puniet Ranska, ART 1.34,9
2. Aleix Espargaro Espanja, ART 1.35,6
3. Mattia Pasini Italia, ART 1.36,7

Uusin numero