Niklas Ajo teki hienon nousun yhdeksänneksi MM-avauksessa

– Ihan allright. Otin sen, mikä tällä kertaa otettavissa oli, kertoi KTM:n tehdaspyörällä ruudusta 16 uransa 32. GP:hen startannut Ajo.

Suomalaistalli Avant Tecnon väreissä kilpaileva Ajo, 18, nousi ensimmäisen kierroksen kuluessa seitsemän pykälää sijalle yhdeksän siitäkin huolimatta, että häneltä on totuttua näkemään terävämpiäkin lähtöjä.

– Starttiavustin ei mennyt jostain syystä päälle ja jouduin lähtemään liikkeelle ilman sitä.

– Avauskierros kulki kuitenkin tosi hyvin. En puskenut alussa liikaa, mutta minun oli rauhoitettava vähän tilannetta, kun rengas alkoi luistaa. Siinä vaiheessa kärkiryhmä pääsi karkaamaan.

Ajo kävi kaikki 18 kierrosta todella tiukkaa vääntöä sijoista 9-12 espanjalaisen Efren Vazquezin, britti Danny Webbin ja eteläafrikkalaisen Brad Binderin kanssa. Tilanne eli ja sijoitukset vaihtuivat koko ajan, mutta Ajo piti pintansa loppuun asti peittoamalla Vazquezin pitkällä maalisuoralla 29 tuhannesosan turvin.

– Oman ryhmän voittaminen on aina hyvä juttu, kuittasi Ajo.

Ajon vauhti oli Losailissa kelpo tasolla heti torstaista lähtien. Hän oli harjoitusten kahdeksanneksi nopein. Tekniset murheet kuitenkin pudottivat sijoitusta harmittavasti h-hetkellä, eli aika-ajossa.

– Olen tyytyväinen tulokseen. Tavoitteeni oli yltää kympin sakkiin ja saavutin sen. Ainoa asia mikä jäi hieman harmittamaan oli tuo aika-ajo. Mutta sille ei nyt voinut mitään ja tuollaiset murheet kuuluvat tähän lajiin. Ei muuta kuin jatkossa parantamaan suoritusta myös aika-ajossa.

MM-avauksen vei nimiinsä suomalaistalli Ajo Motorsportiin täksi kaudeksi tullut espanjalaiskuljettaja Luis Salom. Ajon ero voittajaan oli 28,966 sekuntia.

Teksas kutsuu

MM-kausi jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua USA:n ja Teksasin maaperällä Austinissa. COTA-rata tekee silloin debyyttinsä MotoGP-sarjan puitteissa.


Huippunopea ja 5,5 kilometrin mittainen rata on uusi tuttavuus kaikille Moto3-luokan kuljettajille. MotoGP-luokan kuljettajista siellä ovat yksityistestit ehtineet ajaa Jorge Lorenzo, Valentino Rossi, Dani Pedrosa, Marc Marquez ja Stefan Bradl.

– Videoilla on nyt käyttöä ensi alkuun kotipuolessa uuteen rataan tutustuttaesa, totesi Ajo.

Losail, Qatar.
Moto3-luokan 1/17 MM-osakilpailu:

  1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 38.26,859
  2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,417
  3. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,423
  4. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM  + 0,701
  5. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team, Kalex KTM + 0,916
  6. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 17,489
  7. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 17,566
  8. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 19,355
  9. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 28,966
10. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 28,995
11. Danny Webb Iso-Britannia, Ambrogio Racing, Suter Honda + 29,440
12. Brad Binder Eetelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Suter Honda + 29,499
13. Jasper Iwema Hollanti, RW Racing GP, Kalex KTM + 39,216
14. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 39,415
15. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 39,451

MM-pistetilanne:
  1. Salom 25
  2. Vinales 20
  3. Rins 16
  4. Marquez 13
  5. Folger 11
  6. Khairuddin 10
  7. Oliveira 9
  8. Sissis 8
  9. Ajo 7
10. Vazquez 6
11. Webb 5
12. Binder 4
13. Iwema 3
14. Masbou 2
15. Fenati 1

Seuraava osakilpailu: 21.4. Austin, USA.
 

Uusin numero