Niklas Ajo taisteli tuimasti kahdeksanneksi Argentiinassa

Avauskierrokset eivät tosin sujuneet Ajolta, 19, vielä aivan suunnitelmien mukaan. Hän taittoi kahden kierroksen jälkeen matkaa sijalla 12.

Sen jälkeen alkoi väkevä nousu, jolloin Ajo takoi kärjen kanssa vertailukelpoisia kierrosaikoja sijoilla 7-9.

Ajo kävi ruutulipulle asti kiivasta kapinaa kahdeksannesta sijasta englantilaisen tiimikaverinsa Danny Kentin kanssa. Huima vääntö päättyi Ajon eduksi 58 tuhannesosan turvin. Ajon eroksi Fenatiin kirjattiin 14,985 sekuntia.

Kent teki tosiaankin kaikkensa saavuttaakseen suomalaisen, sillä eturivistä kisaan lähtenyt britti kaatui välittömästi maaliin tultuaan.

– Varsin hyvä kisa, sillä pystyin ajamaan kärkiryhmän tuntumassa lähes koko ajan siihen asti, kunnes renkaat loppuivat. Minun oli hiljennettävä siinä vaiheessa hieman vauhtia, kun renkaat alkoivat lipsua, kertoi Ajo.

Ajon ja Kentin pyörät koskettivat toisiaan viimeisen mutkan rajussa väännössä.

– Olen pahoillani Dannyn puolesta siitä, mitä viimeisessä mutkassa tapahtui. Se tapahtui kuitenkin kilvanajon tuoksinassa. Ja olen iloinen, että Danny tuli maaliin.

Ajo myönsi, että viikonvaihde ei sujunut täysin ongelmitta.

– Emme tiedä, johtuiko se ajotyylistäni, pyörästä tai jostain muusta. Se syy on nyt selvitettävä.

Millerin kolmas voitto
putkeen ei ollut kaukana

Kilpailun voitosta kehkeytyi siitäkin trilleri vertaansa vailla.

Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin australialaiskuljettaja Jack Millerilla oli täydet saumat saavuttaa jo kolmas voitto putkeen. Mahdollisuudet siihen murenivat kuitenkin ennen viimeistä mutkaa, johon Fenati ja Miller taittoivat katteet kolisten.

Fenati paineli sen myötä uransa toiseen osakilpailuvoittoon ja espanjalainen Alex Marquez huimisteli Hondallaan kakkoseksi 99 tuhannesosaa voittajasta.

Miller saapui maaliin nurmikon puolella 0,540 sekuntia voittajan takana. Lopulliset tulokset menivät varmuuden vuoksi vielä kilpailun johdon tutkittavaksi.

– Otin toiseksi viimeisessä mutkassa sisälinjan ja kiihdyttäessä takana tullut osui pyörääni. Ajauduin linjalta radan likaiselle osalle, mutta pystyin pelastamaan tilanteen ja säilyttämään podiumsijoituksen, pudotteli Miller.

– Tein parhaani ja olen varma, että olisin voittanut kisan ilman tuota osumaa, jatkoi Miller.

Kilpailun ehdoton yllättäjä oli 17-vuotissyntymäpäiväänsä vauhdikkaasti juhlinut belgialainen Livio Loi. Mika Kallion tavoin Marc VDS-tiimissä kilpaileva Loi sivalsi Kalex-KTM:llä neljänneksi vain 84 tuhannesosaa Millerista jääneenä.

Millerin tiimikaverin, tshekki Karel Hanikan sunnuntai oli synkkä. Hanika kaatui heti kilpailun alussa ja toistamiseen, kun jäljellä oli enää vajaat kolme kierrosta. Sen "highsiderin" jälkeen Hanikasta ei ollut enää takaisin radalle.

Paalupaikalta 4,8 kilometrin mittaiselle Termas de Rio Hondo-radalle startannut Miller johtaa sarjaa pistein 66. Fenatilla on koossa 49 ja Argentiinassa Hondallaan kuudenneksi päätyneellä espanjalaiselle Efren Vazquezilla 42 pistettä.

Ajo nousi 14:nneksi kymmenen pistettä plakkarissaan.

Tiivistempoinen kausi jatkuu jo ensi viikonvaihteena, kun MotoGP-sarja palaa kolmen kaukomaiden kisan jälkeen Eurooppaan ja kuljettajien hyvin tuntemalle Jerezin radalle Espanjaan.

Termas de Rio Hondo, Argentiina.
Moto3-luokan 3/18 MM-osakilpailu:

  1. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM 38.34,451
  2. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,099
  3. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,540
  4. Livio Loi Belgia, Marc VDS Racing Team, Kalex KTM + 0,624
  5. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 5,530
  6. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 5,653
  7. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 8,.965
  8. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 14,985
  9. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 15,043
10. Enea Bastianini Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 17,310
11. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 18,821
12. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 19,038
13. Alessandro Tonucci Italia, CIP, Mahindra + 19,197
14. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra     + 29,001
15. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Ongetta-AirAsia, Honda + 38,124
16. Hafiq Azmi Malesia, SIC-AJO, KTM + 38,610
Keskeyttäneitä: Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM.

Pistetilanne:
  1. Miller 66
  2. Fenati 49
  3. Vazquez 42
  4. Marquez 40
  5. Rins 35
  6. Masbou 24
  7. Jakub Kornfeil Tshekki, KTM 21
  8. Kent 18
  9. Loi 17
10. Vinales 17
11. Francesco Bagnaia Italia, KTM 15
12. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra 14
13. John McPhee Iso-Britannia, Honda 12
14. Ajo 10
15. Bastianini 9
17. Hanika 8

Seuraava osakilpailu: 4.5. Jerez, Espanja.

Uusin numero