Niklas Ajo seitsemänteen lähtöruutuun Hollannin TT:ssä

Ajo kiirehti KTM-pyörällään aika-ajossa seitsemänneksi sivuten tältä osin toistaiseksi tämän vuoden parastaan. Suomalaistiimi Avant Tecnon väreissä kilpaileva Ajo oli aika-ajon seitsemäs myös kauden toisessa kisassa Austinin radalla USA:ssa.

– Fiilis on nyt hyvä ja olen tyytyväinen. Kyllähän tämä kolmannen rivin starttipaikka helpottaa taas tilannetta kisaan lähdettäessä, Ajo viittasi kahden edellisen osakilpailun vaatimattomampiin sijoituksiin Mugellossa ja Barcelonassa.

– Mutta ne radat olivat myös hankalampia minulle. Tiesin, että tilanne voi muuttua täällä Assenissa. Tämä rata lukeutuu suosikkieni joukkoon.

Ajo, 18, teki aika-ajossa nousun tukevasti kymmenen nopeimman nippuun viimeisellä, eli 17. kierroksellaan, joka kulki lukemin 1.44,330. Hän oli tuolla kierroksella radan kakkossektorilla koko joukon nopein.

– Se oli hyvä kierros, mutta ei suinkaan vielä täydellinen. Minua jäi kieltämättä kaivelemaan kolmas sektori, jolla jouduin antamaan hieman periksi.

Lähtökohta kuivalla radalla ajettuun aika-ajoon oli vaativa, sillä perjantain harjoitusjakso vedettiin vielä sadekelillä.

– Rata oli aamulla tosi liukas ja vei oman aikansa, ennen kuin sain taas rytmin päälle aika-ajossa. Pyörä toimi kyllä hienosti. Katsotaan nyt, jos löydämme siihen vielä lauantaiksi jotain pientä parannusta.

Keli on vaihdellut viileässä Assenissa hyvinkin nopeasti, mikä on ollut kautta aikojen tunnusomainen piirre perinteikkäälle Hollannin TT:lle.

– Kisassa on tietenkin tavoitteena hyvä lähtö ja paikka kärkiryhmässä, mutta kelin mukaan ja sen ehdoilla mennään. Assenin tuntien keli voi olla lauantaina taas ihan mikä tahansa, tuumi Ajo.

Uransa ensimmäisen paalupaikan nappasi nimiinsä Mahindralla kilpaileva portugalilainen Miguel Oliveira lukemin 1.43,588. Espanjalainen KTM-kuski Alex Marquez joutui tyytymään täsmälleen samalla ajalla toiseen sijaan. Ratkaisu haettiin kaksikon toiseksi nopeimman kierrosajan perusteella.

Ajon ero kärkeen oli 0,742 sekuntia.

Assen, Hollanti.
Moto3-luokan 7/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys lauantain kilpailuun:

  1. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra 1.43,588    
  2. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM 1.43,588    
  3. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,061
  4. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,083
  5. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,085
  6. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0,313
  7. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 0,742
  8. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 0,836
  9. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,882
10. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 1,181
11. Jasper Iwema Hollanti, RW Racing GP, Kalex KTM + 1,224
12. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 1,226
13. Alan Techer Ranska, CIP Moto3, TSR Honda + 1,258
14. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 1,329
15. Lorenzo Baldassarri Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 1,343

Uusin numero