Niklas Ajo: ”Paskassa päivässä paljon positiivistakin”

– Siinä mielessä suoraan sanottuna paska päivä, jos ajattelee tuota kaatumista ja aika-ajon sijoitusta. Mutta kyllä tässä päivässä oli silti paljon positiivistakin kisaa ajatellen. Saimme pyörää paremmaksi ja vauhtikin oli parhaimmillaan ihan hyvällä tasolla, kertoi Ajo.

Espanjalaisen RBA Racing-tiimin suomalaiskuljettaja kaatui radan seitsemännessä kaarteessa, kun hän oli ehtinyt ajaa aamun harjoituksessa vasta kolme kierrosta.

Ajo selvisi rajun näköisestä tilanteesta kolhuitta, mutta KTM-pyörä sai sen verran pahoin siipeensä, että radalle ei ollut enää siinä sessiossa asiaa.

– Olin liikkeellä kovemmalla renkaalla ja perä lähti alta, Ajo kuittasi tilanteen.

Aika-ajon alkaessa aamun tapahtumat oli jo unohdettu ja Ajo kamppaili pitkään paikoista kymmenen nopeimman nippuun.

– En tosiaankaan ottanut siitä aamusta mitään stressiä aika-ajoon. Olin ajamassa viimeisen vedon keskivälin kieppeillä parasta kierrostani, kunnes entinen tiimikaveri Fahmi (Zulfahmi Khairuddin) tuli vähän eteen ja osuin hänen takarenkaaseensa. Siihen se hyvä kierros sitten mureni, harmitteli Ajo.

Radan lämpötila nousi Moto3-luokan aika-ajossa 44 asteen pintaan, jolloin pito oli kaikkea muuta kuin parhaimmillaan.

– Rata oli tosi liukas ja kisapäiväksi on luvattu samanlaista säätä. Mielenkiintoista nähdä, miten kavereiden renkaat kestävät niissä olosuhteissa 23 kierroksen kisan. Meillä renkaat ovat kestäneet ainakin tähän mennessä ihan kohtuullisesti.

Ajon ei tarvitse miettiä sen suuremmin kisataktiikkaansa.

– Ei muuta kuin yritetään ottaa hyvä startti ja poimia ekoilla kierroksilla mahdollisimman monta kuljettajaa kiinni. Ei tämä ole minulle mikään uusi tilanne.

Paalupaikan kauden neljänteen MM-osakilpailuun lunasti ranskalainen, vasta vajaat kaksi viikkoa sitten 16 vuotta täyttänyt teinitähti Fabio Quartararo.

GP-sarjan tulokaskuljettaja ja jo Jerezissä ajetuissa talvitesteissä huippuajoilla loistanut Quartararo pysäytti kellot lukemiin 1.46,791, joista Ajo jäi 1,003 sekuntia.
 

Uusin numero