Niklas Ajo nousi kaukaa takaa komeasti MM-pisteille Mugellossa

– Se oli voitettu 11. sija, sillä siksi kovaa ja tasaista vääntö oli isossa ryhmässä. Sijoille 11-18 ajaneet mahtuivat 0,8 sekunnin sisään, laskeskeli syystäkin tyytyväinen Ajo.

Ajolle jäi vahvasta noususta huolimatta vielä vähän hampaankoloonkin.

– Lähtö olisi saanut olla vähän parempi.  Viereltäni startannut Sissis (Arthur) nousi siinä vaiheessa jo kymmenenneksi. Kisavauhtini oli kohdallaan, mutta ei näitä viitsi jossitella, eikä toisaalta sitäkään, mihin minulla olisi saattanut olla mahdollisuudet paremman lähtöruudun myötä.

Ajolle Italian GP-viikonvaihde oli vaikea hienosta lopputuloksesta huolimatta.

– Kisa kulki ehjästi ja oli ihan ok, mutta en löytänyt vieläkään sitä ihan parasta mahdollista fiilistä ajamiseen.

Ajon KTM-pyörään haettiin kisa-aamun warm up-sessiossa erilaisia säätöjä, mutta se ei tuonut toivottua tulosta tullessaan.

– Kisaan lähdettiin aikalailla uusilla säädöillä keulan kulmaa muuttamalla. Samaa oli kokeiltu jo ennenkin, mutta nyt tärinäongelmaa ei ilmennyt enää niin paljon.

Mugellon Moto3-luokan trillerin voiton vai nimiinsä espanjalainen paalupaikkamies Maverick Vinales niukasti ennen italialaista Romano Fenatia ja saksalaista Sandro Cortesea. Vinales kukisti Fenatin maalisuoran rajussa taistelussa 21 tuhannesosalla. Cortese jäi puolestaan Fenatista 51 tuhannesosaa.

Cortese johtaa MM-sarjaa yhdeksän pisteen erolla Vinalesiin. Ajon 21 pistettä oikeuttavat sijaan 18. Ajolla on koossa kaksi pistettä enemmän kuin viime kaudella yhteensä.

Kesätöitä, autokoulua ja
supermotoa Espanjassa

Moto3-luokalla on nyt edessään reilun kuukauden mittainen tauko. Seuraava osakilpailu ajetaan 19. elokuuta Indianapolisin radalla USA:ssa.

Viime tiistaina 18 vuotta täyttäneen Ajo suunnitelmat ovat selkeät.

– Ensi viikolla tiistaista sunnuntaihin kesätöihin ja hampurilaisia tekemään Lempäälän Pirkanhoviin. Sen jälkeen panostetaan sitten autokouluun.

Tuntuma kaksipyöräiseen kalustoon pidetään kuitenkin tiukasti yllä.

– Lähden jossain vaiheessa viikoksi Espanjaan ajamaan supermoto-pyörällä.

Mugello, Italia.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 9/17 MM-osakilpailu:

  1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 39.57,374
  2. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,020
  3. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,071
  4. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 5,788
  5. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 5,836
  6. Efren Vazquez Espanja, JHK Laglisse, FTR Honda + 5,860
  7. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 5,906
  8. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 18,195
  9. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 19,232
10. Hector Faubel Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 19,308
11. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 35,855
12. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 35,872
13. Adrian Martin Espanja, JHK Laglisse, FTR Honda + 36,175
14. Kevin Calia Italia, Elle 2 Ciatti, Honda + 36,195
15. Michael Ruben Rinaldi Italia, Racing Team Gabrielli, Honda + 36,270

MM-pistetilanne:
  1. Cortese 164
  2. Vinales 155
  3. Luis Salom Espanja, Kalex KTM 104
  4. Fenati 85
  5. Masbou 75
  6. Khairuddin 66
  7. Rins 63
  8. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 56
  9. Antonelli 55
10. Kent 53
11. Vazquez 50
12. Faubel 44
13. Miguel Oliveira Portugali, Suter Honda 39
14. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo 38
15. Alberto Moncayo Espanja, 36
18. Ajo 21

Seuraava osakilpailu: 19.8. Indianapolis, USA.
 

Uusin numero