Niklas Ajo nilkkaleikkaukseen

Avant Tecno Husqvarna Ajo-tiimin valkeakoskelaiskuljettaja suuntasi lauantaina Assenista suoraan jatkotutkimuksiin Barcelonaan, jossa vahvistui, että vamma vaatii leikkauksen.

Ajo twiittasi sairaalavuoteelta sunnuntaina tähän tyyliin:

– Eilinen (lauantai) oli tosi huono päivä. Kaksi kaatumista ja mursin nilkkani kilpailussa. Kilvanajo "sucks" joskus, mutta tulen entistä vahvempana takaisin ja pari ruuvia lisää mukanani, Ajo viittasi leikkauksessa nilkkaan asetettaviin titaaniruuveihin.

– Leikkaus on huomenna (maanantai) ja toivon palaavani takaisin mahdollisimman pian, Ajo jatkoi Twitter-tilillään.

MM-sarja jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Sachsenringin radalla Saksassa. Sarja saavuttaa Saksassa kauden puolivälin yhdeksännen osakilpailun merkeissä.

Saksan GP:tä seuraa reilun kolmen viikon mittainen kesätauko, jonka jälkeen tositoimiin palataan 8.-10. elokuuta Indianapolisin radalla USA:ssa.

Ajo saavutti Assenissa MM-uransa tähän mennessä parhaan lähtöpaikan ajettuaan aika-ajossa komeasti kolmanneksi. Hänellä on kahdeksan osakilpailun jälkeen koossa 13. sijaan oikeuttavat 35 pistettä.

Heinäkuussa 20 vuotta täyttävä Ajo kilpailee neljättä täysipainoista MM-kauttaan. Hänellä on tilillään 56 GP:tä.

 

Uusin numero