Ajon nopein kierros kulki Mugellon radalla lukemin 2.01,310, jotka oikeuttivat aika-ajon 28. sijaan.
– Jos nyt ihan suoraan ja kaunistelematta sanotaan, niin aikalailla persiilleenhän tämä päivä meni. Mutta ei heitetä kirvestä kaivoon. Se tärkein, eli kilpailu on vielä ajamatta, loi Ajo uskoa itseensä.
Uskoa paremmasta vahvistaa se, että Ajo viimeisteli lauantaiaamun harjoituksissa yhdeksän kymmenystä aika-ajoa kovemman kierrosajan.
– Muutimme aika-ajoon pyörän keulaa ja se ei osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.
Ajo pohti tiiminsä kanssa lauantaina pitkään, hartaasti ja kuumeisestikin sitä, millaisia muutoksia KTM-pyörään kisapäiväksi tehdään.
– Katsotaan nyt. Vielä on vaikea sanoa siitä sen tarkempaa. Sunnuntaiaamun warm up tulee olemaan tässä mielessä tärkeä.
Ajo ehti harjoituksissa parhaimmillaan 1,4 sekunnin päähän kärjestä. Aika-ajossa ero venyi 3,3 sekuntiin 5,2 kilometrin mittaisella radalla.
– Hankala viikonloppu tähän mennessä. Olemme kokeilleet kaikenlaista, mutta oikeita säätöjä ei ole vain tahtonut löytyä. Fiilis pyörään ja ajamiseen ei ole ollut sillä tasolla kuin kahtena aiempana kisaviikonloppuna.
– Onhan se vaikeaa, kun pyörän ja kuljettajan yhteispeli ei toimi. Eipä silti, kyllä nyt on ollut varmasti myös kuskissakin vikaa. Pitää myös muistaa, että Mugellon rata on todella haastava. Pidän sitä yhtenä sarjan vaikeimmista, kertoi Ajo.
Kauden yhdeksännen osakilpailun paalupaikan vei nimiinsä espanjalaiskuljettaja Maverick Vinales ajalla 1.57,980. Toiseen lähtöruutuun asettuva MM-sarjan saksalainen kärkimies Sandro Cortese jäi pohjista 0,421 sekuntia.