Niklas Ajo kaatui rajusti Assenissa – huh, huh mikä highsider!

Ajo, 19, otti kolmannesta lähtöruudusta terävän startin 22 kierroksen kisaan, mutta jo muutaman kierroksen jälkeen espanjalaiset Honda-kuljettajat ja tiimikaverukset Alex Marquez ja Alex Rins olivat lähteneet karkuteille.

Ajo ajoi Husqvarnallaan siinä vaiheessa isossa, kolmannesta sijasta taistelleessa kymmenen kuljettajan ryhmässä.

Ajo koki kohtalonsa kisan seitsemännen kierroksen seitsemännessä mutkassa, kun takarengas luisti alta ja pyörä heitti kovan onnen soturin hurjan "highsiderin" seurauksena hiekoille.

Ajo jäi makaamaan hetkeksi hiekalle nousten kuitenkin sitkeästi ratahenkilökunnan avaustamana jalkeille.

Avant Tecno Husqvarna Ajo-tiimin kuljettaja poistui kohti ratavarikkoa ontuen ja kättään pidellen.

MM-kärki Miller kaatui
kärjestä avauskierroksella

Kilpailun paalupaikkamies, MM-kärjessä Hollantiin saapunut Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin australialaiskuljettaja Jack Miller puolestaan kaatui ja keskeytti kärjestä välittömästi avauskierroksella, kun eturengas luisti alta.

Miller pyrki jatkamaan matkaa, mutta hänen jalkansa jumittui kaatuneen pyörän alle.

– Jalkani on kunnossa. Olin onnekas selviytyessäni ilman vakavaa loukkaantumista, kuittasi Miller.

Tallipäällikkö Aki Ajo oli ymmärrettävästi harmissaan, kun Millerin tiimikaverin, tshekki Karel Hanikan taistelu neljännestä sijasta päättyi sekin keskeytykseen vajaat seitsemän kierrosta ennen ruutulippua.

– Viikonvaihde oli sujunut Jackin osalta varsin hyvin. Kaikki harjoitukset olivat kulkeneet positiivisesti, enkä tiedä, mitä tänään tapahtui. Olosuhteet eivät olleet helpot, mutta ne olivat samat kaikille. Emme voi tosiaankaan olla tyytyväisiä. Meidän on nyt analysoitava tapahtunut ja suunnattava katseet eteenpäin, linjasi Ajo.
 

Marquez toisti
Barcelonan käsikirjoituksen

Isoveljeltään Marcilta ansaitut onnittelut saanut Alex Marquez hoiti homman tyylikkäästi ruutulipulle asti täsmälleen samalla käsirjoituksella kuin kaksi viikkoa sitten Katalonian GP:ssä Barcelonassa: kärkeen, karkuun ja ylivoimaiseen voittoon.

Marquez kukisti Rinsin 2,960 sekunnilla. Rins pystyi puolestaan kestämään portugalilaisen Mahindra-kuljettajan Miguel Oliveiran hiillostuksen ja piti hänet 0,684 sekunnin turvin takanaan.

Ajon Husqvarna-tiimikaveri, britti Danny Kent ylitti maalilinjan isossa ryhmässä kahdeksantena 16,559 sekuntia voittajan takana.

Miller pystyi säilyttämään kauden toisesta keskeytyksestä huolimatta seitsemän pisteen MM-johtonsa, sillä Assenin dramaattisen kisan kuluessa kahdesti letkan hännille pudonnut Valentino Rossin KTM-tiimin italialaiskuljettaja jätettiin 18:nneksi.

Tilanne tiivistyi kärjessä, sillä Marquez nousi toisella peräkkäisellä voitollaan tasapisteisiin (110) Fenatin kanssa. Rins tulee neljäntenä kolme pistettä Fenatista ja Marquezista.

Ajon 35 pistettä oikeuttavat sijaan 13.

MM-sarja saavuttaa puolivälinsä kahden viikon kuluttua Sachsenringin radalla Saksassa.

Assen, Hollanti.
Moto3-luokan 8/18 MM-osakilpailu:

  1. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda 28.07,648
  2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 2,960
  3. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 3,644
  4. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 16,350
  5. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 16,466
  6. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 16,487
  7. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 16,531
  8. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 16,559
  9. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra + 16,643
10. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 16,686
11. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 23,232
12. Jasper Iwema Hollanti, KRP Abbink Racing, FTR KTM + 24,824
13. Matteo Ferrari Italia, San Carlo Team Italia, Mahindra + 25,693
14. Zulfahmi Khairuddin malesia, Ongetta-AirAsia, Honda + 25,710
15. Philipp Oettl Saksa, Interwetten Paddock Moto3, Kalex KTM + 25,774
Keskeyttäneitä:
Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM
Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna
Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM    

Pistetilanne:
  1. Miller 117
  2. Romano Fenati Italia, KTM 110
  3. Marquez 110
  4. Rins 107
  5. Vazquez 102
  6. Vinales 82
  7. Masbou 63
  8. Oliveira 53
  9. Enea Bastianini Italia, KTM 45
10. Kornfeil 43
11. Francesco Bagnaia Italia, KTM 42
12. McPhee 36
13. Ajo 35
14. Kent 35
15. Binder 29

Seuraava osakilpailu: 13.7. Sachsenring, Saksa.

 

Uusin numero