Ajo ajoi Husqvarnan tehdaspyörällään Jerezin virallisen testijakson toisena päivänä hienon ajan 1.46,943, jolla hän viisti 1,731 sekuntia tiistain parhaastaan. Kovimman kierroksensa heti keskiviikon ensimmäisessä sessiossa viimeistellyt Ajo nousi 33 kuljettajaa kattavalla tuloslistalla kymmenenneksi.
– Hyvä kierrosaika ja hyvä päivä kokonaisuudessaan. Ehdimme kokeilla pyörän osalta onnistuneesti paljon eri juttuja. Iltapäivään tosin mahtui pientä teknistä ongelmaakin, mutta ei se tahtia sen suuremmin haitannut. Saimme nopeasti pyörän kuntoon ja homman taas rullaamaan, Ajo hymyili kilpaa Andalusian auringon kanssa.
Neljänteen MM-kauteensa valmistautuva Ajo viiletti viime vuonna juuri Jerezissä uransa tähän mennessä parhaan MM-osakilpailusijoituksen päädyttyään kuudenneksi. Silloin rata taittui harjoituksissa lukemin 1.47,453, aika-ajossa 1.47,577 ja kisassa 1.47,886.
– Tänään ajettu kierrosaika on henkilökohtainen ennätykseni Jerezissä. Ja sitä pyritään kohentamaan edelleen testien päätöspäivänä torstaina, jos sää sen suinkin sallii. En kuitenkaan ota vieläkään mitään stressiä noista kierrosajoista. Töitä tehdään huomennakin pyörän ja ajamisen eteen. Se on edelleen tärkeintä, tähdensi Ajo.
Ajo on hionut uutta, mutkiin mentäessä muutettua ajotyyliä Jereziä edeltäneillä Almerian ja Valencian testijaksoilla. Jerezissä kokonaisuus ja vauhti ovat puhjenneet kukkaan tyyliin istuvien säätöjen säestyksellä.
– Kierrosaikoja ei ole lähdetty puristamaan testikaudella, eikä puristettu vielä tänäänkään. Muutkin menivät kovaa ja tuo oma aikani syntyi tavallaan automaattisesti, sillä Jerezissä vallitsi tänään tuuleton huippukeli. Harvoin täällä on näin talviaikaan päästy ajamaan näin hyvissä olosuhteissa.
Ajon tiimikaveri Danny Kent kiersi hänkin nousujohteisella tahdilla Jerezin 4,4 kilometrin mittaista rataa. Britti päätyi kolmannen sijan tuoneeseen kierrosaikaan 1.46,646. Sillä lähti kahdeksan kymmenystä tiistaista.
– Ollakseni rehellinen, en ajatellut niinkään olenko näin nopea tai en. Mutta jos olen kolmen nopeimman joukossa, enkä kovinkaan kaukana kärjestä, niin en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Pääasia on kuitenkin olla muuttamatta työskentelytapaa ja pyrkiä ajamaan niin paljon tasaisia kierroksia kuin mahdollista ollakseni valmiina Qatarin MM-avaukseen, muotoili Kent.
Tehdastiimin suomalaiskuljettaja kilpailee Avant Tecno Husqvarna Ajon ja Kent puolestaan Red Bull Husqvarna Ajon värityksessä olevalla pyörällä.
Jerez, Espanja.
Moto3-luokan MM-sarjan 2. virallisen testijakson 2/3 ajopäivä:
1. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.46,278
2. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,367
3. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,368
4. Romano Fenati Italia, Sky Racing Team by VR46, KTM + 0,372
5. Francesco Bagnaia Italia, Sky Racing Team by VR46, KTM + 0,396
6. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 0,528
7. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0.0, Honda + 0,604
8. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,621
9. Efren Vazquez Espanja, Saxoprint-RTG, Honda + 0,621
10. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,665
24. Hafiq Azmi Malesia, SIC Ajo, KTM + 2,273