Neljäskymmenes Liedon motoristikirkko toukokuussa

Liedossa kokoonnutaan jälleen motoristikirkkoon perinteikkäästi äitienpäivän aattona, lauantaina 7.5.2022.

Kahtena edeltävänä vuonna ovat kokoontumisrajoitukset kaataneet yhteisen ajokauden avauksen. Nyt tapahtuman suunnittelu ja toteutus on kuitenkin jälleen polkaistu käyntiin.  

Tänä keväänä on Liedon motoristikirkon neljäskymmenes kerta. Ensimmäinen Liedon motoristikirkko pidettiin vuonna 1981, mutta koronan takia ovat nelikymppiset viivästyneet parilla vuodella.

Juhlavuoden motoristikirkossa saarnaa Turun piispa Mari Leppänen. Motoristin psalmin lukijana on monen motoristikirkon vakiokävijän tuntema rovasti Erkki Marttinen, joka aikanaan Liedon kirkkoherrana motoristikirkon Suomeen luotsasi. Messun musiikista vastaava artisti varmistuu helmikuun aikana.  

Tänä keväänä moottoripyörillä saavutaan suoraan Lietoon. Laajamittainen yhteinen paraatiajo kokoontumisineen jää pois. Käytäntöä piti kokeilla jo keväällä 2020. Nyt on koronankin vaikutuksesta  mielekkäämpää keskittyä itse päätapahtumaan.

– Toukokuista tapahtumaa valmistellaan poikkeuksellisen tiukalla aikataululla, ja ehkä osin epävarmuudessakin, mikäli tautitilanne rajoituksineen yhä aaltoilee. Paraatiajon poisjäänti tällä kertaa ei tarkoita, että se olisi lopullisesti lakkautettu. Seuraavalla kerralla arvioidaan tilannetta taas uudelleen, toteaa Yvonne Smidtslund-Hissa Liedon seurakunnasta.

Erityisesti nuoria toivotaan ja kannustetaan mukaan. Tähän innostaa osuvasti motoristikirkon kolehtikohde, Yhteisvastuu-keräys. Tänä vuonna sen tuen kohteena ovat koronaeristyksestä ja etäopiskelusta kärsineet ja yksinäisyyttä ja ahdistusta kohdanneet nuoret. Nuorten mukaan houkuttelemiseen sopii myös juhlavuotta viettävän motoristikirkon historia. Alun perinhän motoristikirkko oli nimenomaan nuorison keväinen kirkkohetki.

– Äitienpäivän aaton iltapäivänä on siis Liedon kirkon edustalla toivottavasti myös mopojoukko kuljettajineen, kaavailee Smidtslund-Hissa.

Lietoon kannattaa moottoripyörä ohjata tänä keväänä siksikin, että samalla voi tutustua mittavan peruskorjauksen läpikäyneeseen keskiaikaiseen kivikirkkoon, joka nyt on ensimmäistä kesää avoinna muutostöiden jälkeen. Itse drive-in-messu toimitetaan perinteisesti ulkoilmalavalla Liedon kirkon edustalla.

Teksti ja kuva: Liedon srk

Uusin numero