Mylly Trial ja Moottoripyöränäyttely siirretty maaliskuulle

Neljättä kertaa järjestettävä Mylly Trial & Moottoripyöränäyttely oli tarkoitus järjestää jo tulevana viikonloppuna, eli viikko Helsingin MP19-messujen jälkeen ja samana viikonloppuna Helsingin Venemessujen kanssa.

Mylly Trialin järjestäjä Turun Seudun Moottoriurheilijat ja kauppakeskus Mylly päättivät kuitenkin siirtää tapahtuman otollisempaan ajankohtaan lähelle ajokautta viikonloppuun 30.-31. maaliskuuta.

– Meillä on erinomainen konsepti, joka on toiminut hienosti moottoripyöräilyn esille tuojana vilkkaassa kauppakeskuksessa jo kolme kertaa. Alkuperäinen ajankohta ei olisi ollut paras mahdollinen, mutta onneksi saimme sen vielä vaihdettua, Mylly Trialin tapahtuman tuottaja Marko Vihriä selvittää.

– Helsingin MP-näyttely on jokavuotinen kruununjalokivi, mutta sitten eri puolilla Suomea järjestetään pienempiä näyttelyitä, joilla on niin ikään tärkeä rooli prätkäalan esittelyssä. Me olemme vahvassa roolissa Varsinais-Suomessa, ja näyttelypuoli kasvaa jälleen. Ajonäytöksiin on tulossa uudistuksia, ja luvassa on taas upea show.

Viime viikolla ilmestyneessä Bike-lehden numerossa 2/2019 uutisoitiin Mylly Trialin järjestämisajankohdaksi alkuperäinen, eli tuleva viikonloppu. Muutos järjestämisajankohtaan tuli lehden jo mentyä painoon.

Ajonäytöksiä ja moottoripyöräuutuuksia kauppakeskuksen sisällä

Mylly Trial -tapahtumassa ovat keskeisessä roolissa trial-moottoripyörien ja -polkupyörien ajonäytökset, joita varten kauppakeskuksen sisälle rakennetaan kaksi erillistä näytösaluetta. Järjestäjän suunnitelmissa on toteuttaa myös uutta ohjelmanumeroa, josta on luvassa tietoa myöhemmin.

Merkittävä tekijä kokonaisuudessa on moottoripyöränäyttely, joka levittäytyy kauppakeskuksen käytäville esittelemään mopo-, kevytmoottoripyörä- ja moottoripyörä- sekä mönkijäuutuuksia ja alan toimintaa.

Esillä on niin maahantuojien kuin kauppiaiden valikoimaa sekä yksityisten harrastajien kalustoa kadulta maastoon.

Lapsille on puolestaan tarjolla sähkömopojen ajorata, jonka tuotto ohjataan Turun Seudun Moottoriurheilijoiden nuorisotoimintaan.

Ajonäytökset ja näyttely ovat yleisölle maksuttomia. Näytöksiä järjestetään useita kertoja päivässä ja näyttely on avoinna kauppakeskus Myllyn aukioloaikojen mukaisesti kello 10-19.

Mylly Trial & Moottoripyöränäyttely valittiin viime vuonna Pohjoismaiden kauppakeskusyhdistys NCSC:n toimesta Suomen parhaaksi markkinointikampanjaksi. Mylly Trialin ajonäytöksiin sekä moottoripyöränäyttelyn tarjontaan tutustui useita tuhansia ihmisiä.

Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus

Kauppakeskus Myllyssä toimii yli 150 liikettä.

Mylly sijaitsee osoitteessa Myllynkatu 1, 21280 Raisio.
www.kauppakeskusmylly.fi
www.facebook.com/kauppakeskusmylly

Kauppakeskus Mylly Trial
www.facebook.com/KauppakeskusMyllyTrial

Turun Seudun Moottoriurheilijat ry
www.tsmu.fi
www.facebook.com/TurunSeudunMoottoriurheilijat


 

Uusin numero