Mustonen MM-pistejahtiin legendaarisella kolmioradalla

Lähtökohdat varkautelaisella ovat hyvät. Kahden ajetun kilpailun jälkeen mies on pisteissä viidentenä. Koskaan ennen ei varkautelainen ole ollut yhtä korkealla MM-pisteissä. Syystäkin mies uhkuu intoa ja itseluottamusta matkan alla. Miehestä uhkuu terve itseluottamus ja velmu viirusilmä-hymy välähtelee vähän väliä.

– Olotila on oikein hyvä, luottavainen. Testit kisaa varten sujuivat hyvin. Uskon, että pyörä on saatu juuri sopivaksi Marmandeen. Kalusto ja mies on kunnossa, joten oikein hyvillä mielin voi lähteä kilpailuun, Mustonen toteaa.

Monien mielestä Marmanden rata on sarjan vaativin. Mustosen mielipide ei paljoa yleisestä poikkea.

– Marmande on teknisesti haastava, ei ehkä kuitenkaan niin älyttömän vaikea. Ainutlaatuinen ja omanlaisensa se ainakin on, eihän tuommoista rataa missään muualla ole.

– Lähtökohdat loppukauteen on hyvät. Viides sija MM-pisteissä on erinomainen, etenkin kun muistaa, että pari kuukautta sitten Schwarmen kaatumisen jäljiltä ei ollut varmaa, että pääsen edes koko sarjaan mukaan, Mustonen jatkaa.

– Alkukausi on ollut hyvä, ainoastaan Forssa jäi harmittamaan teknisten murheiden vuoksi. Siinä meni muutama arvokas MM-piste. Mutta tekniset ongelmat on osa moottoriurheilua, ei siitä sen enempää, sanoo mies napakasti.

MM-sarjan luonne muuttuu. Loput neljä kilpailua ajetaan puolta lyhyemmillä radoilla kuin avauskilpailut Forssassa ja Foruksessa. Mustonen arvelee, että tunku kärkipaikoille vain koventuu.

– Varmasti sarjan luonne muuttuu nyt kun ajetaan niin paljon pienemmillä radoilla. Joonas Kylmäkorpi on jäätävän kova ja hänen lyöminen on edelleen vaikeinta ja suurin haaste. Kovat speedwaymiehet Martin Smolinski, Josef Franc ja Cameron Woodward tulevat myös olemaan kovia. Myös Theo Pijper ja Stephan Katt tulevat kohentamaan osakkeitaan, Mustonen veikkaa.

– Minun ensisijainen tavoite on päästä semifinaaleihin joka kisassa. Siihen kun pystyy, niin loppusijoitus sarjassa on varmasti hyvä. 10 parhaan sakkiin kun loppupisteissä selviää, niin silloin pääsee seuraavan vuoden sarjaan ilman karsintoja. Sekin on yksi tavoite, jatkaa Mustonen.

Varkautelaisen loppukaudelle vauhtia antaa myös yhteistyösopimus moottorivalmistaja GM:n kanssa. Näin ollen moottoripuolelle on asiat reilassa ja tämä yhdistettynä Robert Barthin moottorin viritys ja rakennustaitoihin on kulkupuoli kunnossa.

Maaradan MM-pisteet 2/6:
  1. Joonas Kylmäkorpi Suomi 53
  2. Jörg Tebbe Saksa 41
  3. Josef Franc Tshekki 40
  4. Jannick de Jong Hollanti 36
  5. Aki-Pekka Mustonen Suomi 31
  6. Martin Smolinski Saksa 31
  7. Richard Hall Iso-Britania 28
  8. Cameron Woodward Australia 27
  9. Richard Speiser Saksa 24
10. Stephane Tresarrieu Ranska 22
11. Dirk Fabriek Hollanti 20
12. David Howe Iso-Britania 20
13. Mathieu Tresarrieu Ranska 18
14. Glen Phillips Iso-Britania 14
15. Matthias Kröger Saksa 14
16. Richard Wolff Tshekki 13
17. Theo Pijper Hollanti 11
18. Stephan Katt Saksa 9
19. Joel Nyström Ruotsi 5
20. Aarni Heikkilä Suomi 2
21. Inge Bjerk Norja 1

Uusin numero