MP-messujen myynti hyvässä vauhdissa

– Näyttelytilaa on varattu tänä vuonna ajoissa ja nyt ollaan edellä viime vuoden vastaavan ajankohdan myynnistä hurjasti. Tällä hetkellä on varattu tuplasti enemmän neliöitä kuin vuosi siten, kertoo tapahtumasta vastaava Niko Kantola Messukeskuksesta.

– Tapahtumaa ollaan kehitetty paljon niin sijoittelun kuin ohjelmakokonaisuuksienkin osalta. MP-messujen aukioloaikoina järjestettävä Supercrossin SM-kilpailu ja crossinäytökset sekä uudet tapahtuma-alueet lisäävät MP-messujen kiinnostavuutta myös yritysten keskuudessa. Koko suomalaisen motoristin maailman esitteleminen messuilla innostaa yrityksiä osallistumaan tapahtumaan ja varaamaan paikan messulta ajoissa. Toki itse olemme myös olleet entistä aktiivisempia tänä vuonna.

MP 14 Moottoripyöränäyttely  järjestetään 31.1. -2.2.2014 Messukeskuksessa Helsingissä. Vuonna 2013 MP-messuihin osallistui 170 yritystä ja kävijöitä tapahtumassa oli kolmen päivän aikana yli 56 000.
www.mpmessut.fi  
 

Samanlaisia ​​uutisia

Juho Kantolan paluu SM-sarjaan toi onnistumisia

Juho Kantola saalisti Circuit Racingin Alastaron SM-osakilpailusta kaksi podiumsijoitusta Supersport 300-luokassa. Voittokaan ei ollut kaukana, ja nälkää jäikin niin että kilpakumppanit saavat jatkossa olla entistäkin tarkempana.

Viimeisin numero