MP 15 Moottoripyöränäyttely valmiina punavalojen sammumiseen

MP 15 Moottoripyöränäyttely järjestetään viikonloppuna Messukeskuksessa. Tätä kirjoitettaessa messuosastoille tehdään viimeisiä viilauksia, jotta kaikki olisi valmista ovien auetessa. Ennakkotunnelmat messujen alla ovat positiiviset.

– Kattaus näyttää hyvältä. Uudistimme messukonseptia reilusti viime vuonna, ja tarkoitus oli jatkaa pitkälti samoin kujein, mutta niinhän siinä kävi, että innostuimme, ja uudistuksia on myös paljon, kertoo Suomen Messujen myyntiryhmäpäällikkö Niko Kantola.

Uutta on muun muassa Superenduron MM- ja SM-osakilpailut. MM-sarjan osakilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Huomionarvoista on myös, että perjantaina messuille pääsee kaksi naista yhden hinnalla.

– Kävijätavoite on korkealla, yli viidenkymmenen tuhannen kävijämäärä saavutetaan varmasti, mutta uskallan odottaa kuutosella alkavaa kävijämäärää, Kantola toteaa.

Messujen runsaasta uutuusvalikoimasta esille erityisen kiinnostavina nostetaan uudistunut, täyteen elektroniikkaa pakattu superbike Aprilia RSV 4 RR Race Pack, BMW:n pelinavaus sporttisten adventure-pyörien segmenttiin S 1000 XR, nahkansa luoneen Husqvarnan ensimmäinen katupyörä 701 supermoto, Suomeen vihdoin saapuva Honda CB 650 F, joka sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin kahvankääntäjille, Vespan uudistunu GTS 3000 Super, Yamahan odotettu YZF-R1, jonka kehutaan olevan lähempänä MotoGP-pyörää, kuin yksikään aiempi malli, Kawasakin hurja, mekaanisesti ahdettu Ninja H2, KTM:n 1290 Super Adventure, jossa on ”enemmän kaikkea”, Peugeotin retroskootteri Django Evasion, joka on saatavilla 50-, 125- ja 150-kuutioisena sekä Suzukin sport-touringpyörä GSX-S 1000 FA.

Runsas uutuuskattaus saa MP-näyttelytoimikunnan puheenjohtajan Jukka Revon tyytyväiseksi.

– Moottoripyöränäyttely on kevään ensimmäinen kokoontumisajo. Tänne tullaan näkemään kavereita, samalla herää ideoita. Uutuuksia on paljon, harrastajia on runsaasti, samoin kuin pyöriä, joten uskon, että messuista tulee hieno tapahtuma, Repo sanailee.

Vanhaa tuttua MP-näyttelyä edustaa rakennettujen pyörien näyttely Petrol Circus, jonka järjestelyistä vastaava Japi Åström lupaa yleisölle kovatasoista nähtävää.

– Pyöriä on paikalla 100, joista lähes kaikki ennennäkemättömiä ja mukana on myös maailmanluokan rakennettuja, Åström kertoo.
MMAF:n Ape Juvonen kertoo rakenteluharrastuksen olevan Suomessa hyvissä voimissaan ja kehittyvän ajan saatossa.

– Koko hommahan on lähtöisin Harley-Davidsoneista, ja choppereiden rakentamisesta. Viimeiset 15 vuotta streetfighterit ovat vakiinnuttaneet asemaansa ja uutena tulokkaana ovat cafe racer –henkiset pyörät.

Molemmat miehet ovat yhtä mieltä siitä, että pyörän tyypillä ei ole niin väliä, tärkeämpää on itse rakentaminen.

– Vaikka itse rakennanin streetfightereita, saavat kaikki rakennetut arvostukseni. Kyllä se on se itse tekeminen ja käsityötaidot, joka näissä hommissa tärkeintä on, Juvonen summaa.

Superenduron MM-sarjan osakilpailu ajetaan Helsingissä ensimmäistä kertaa. Moottoriliiton Kurt Ljungqvist on tyytyväinen, että säin merkittävä kilpailu on saatu Suomeen ja MP 15 Moottoripyöränäyttelyn yhteyteen.

– Työtä on ollut paljon, ja kilpailun saaminen oli pitkän tien takana, mutta nyt kokonaisuus vaikuttaa todella hienolta! Ljungqvist hehkuttaa.

– Näin isoa väkimäärää ei ole kauden aikana oikeastaan missään, parempaa paikkaa kilpailun järjestämiselle ei ole, kuin MP 15.

Kisaa ylistää myös Matti Seistola.

Rata on todella makea, esteet ovat hienoja ja täällä saa hyvin vauhtiakin, Seistola summaa.

– Kilpailuun lähden ilman paineita, Seistola kuittaa Ljungqvistin miehen harteille asettamat voitto-odotukset.

MP 15 Moottoripyöränäyttely järjestetään Messukeskuksessa, Helsingissä. Näyttely on avoinna perjantaina 30.1. klo 10-20, lauantaina 31.1. klo 9-18 ja sunnuntaina 1.2. klo 10-17.