Motokuumetapahtumassa ostajan markkinat

Iso joukko motskariliikkeitä on auki lauantaina ja sunnuntaina. Tarjousten lisäksi joissain liikkeissä on mahdollisuus valita koeajopyöriä poikkeuksellisen laajasta valikoimasta.

Bike World -ketjun vetäjä Mika Kouki (kuvassa) kertoo, että tämä on kuluttajalle otollista aikaa tehdä ostoksia. Esimerkiksi varusteista on vielä hyvin saatavana eri kokoja. Lisäksi kauppiailla on tiedossa mitkä tuotteet uudistuvat ensivuodelle. Vanhentuvista tuotteista pääsee tekemään käsittämättömän hyviä diilejä. Viikko – pari myöhemmin valikoima on jo suppeampi ja suosituimmat koot alkavat olla kiven alla.
Lisäksi myymme pois koeajopyöriä ja viimeiset ns. ylivuotiset mallit eli käytännössä mallivuoden 2009 uudet pyörät, joita on vielä muutamia jäljellä. Myös mopovalikoimasta löytyy poistoja.
Kouki huikkaa, että esimerkiksi käsissä oleva Arai Viper -kypärä lähtee erittäin sopivaan hintaan ja kaupantekijäisenä saa vielä ympäristön valoisuuden mukaan automaattisesti tummuvan PinLock -visiirin.

Espoossa yli 40-vuotta toimineen Frank Nymanin nykyinen vetäjä Ben Nyman (kuvassa) on samoilla linjoilla Koukin kanssa: Syksyllä kauppiaat haluavat pienentää varastoja ja pyöriä saa nyt todella sopivasti. Lisäksi ylivuotisia pyöriä on meillä vielä jonkin verran ja ne ovat edullisia. Lisäksi meillä on vielä tukeva valikoima vaihdokkeja. Ja me tarjoamme Motokuume viikonloppuna myytyihin uusiin ja käytettyihin pyöriin vielä ilmaisen talvisäilytyksen.
Lisäksi meillä on kaikenlaista muuta tarjousta nyt Motokuume tapahtuman yhteydessä. Varusteista on tarjouksia, esimerkiksi erä tankkilaukkuja lähtee kolmella kympillä ja kaikki varastossa olevat Arai kypärät kantavat -30% hintalappua. Myös huoltomme päivystää lauantain ja esimerkiksi lauantaina tehtyihin rengaskauppoihin tarjoamme yleisimpiin pyörämalleihin asennuksen veloituksetta.
Uusia koeajopyöriä meillä on lähes 20, ja siellä pääset esimerkiksi vertaamaan keskenään Yamahan R1:n ja tonnisen Suzuki GSX-R:n tai B-kingin ja V-Maxin. Lisäksi kaikki käytetyt pyörät ovat myös ajettavissa.

Ducatia maahantuontuovan ja myyvän Hailacin Niko Kantola kertoo, että Ducati kauppiailla on tarjota viikonloppuna jotain hyvin speciaalia. Nimittäin Motokuumeen aikana myytyihin uusiiin Ducateihin sisältyy elämyspäivä Mika Kallion seurassa ja muutamien Ducatimallien hinnoista on sorvattu nyt erittäin sopivia. Lisäksi myymälöissä on vaihtelevat valikoimat Ducati lisävarusteita ja vapaa-ajantuotteita alennetuin hinnoin.

Lahtelainen Riku Motor kauppaa myös koeajopyörät ja viimeiset 2009 malliset uudet pyörät ”todella sopivin hinnoin” ja sama koskee kuulemma myös vaihdokkivalikoimaa.

Samoilla linjoilla liikutaan lähes kaikkialla, joten poikkeahan viikonloppuna paikallisella kauppiaallasi.

Uusin numero