MotoGP-voittaja ja kolminkertainen WSBK-mestari palaa radoille – 48-vuotiaana

Bayliss ajaa koko kauden Australian Superbiken mestaruussarjassa Ducati 1299 Panigale R Final Edition -pyörällä DesmoSportin tiimissä. Hän myös omistaa tiimin yhdessä Ben Henryn kanssa.

Kaudesta tulee ensimmäinen kokonainen Baylissille kymmeneen vuoteen. Viimeksi hän ajoi kaksi kilpailua varamiehenä World Superbikessa 2015.

Australian Superbikessa Bayliss on ollut kakkonen 1996 ja 1997. Hän haluaa kruunun.

”Tunsin, että minulla on siinä sarjassa keskeneräisiä asioita. Kun kokeilin viime kaudella tiimin pyörää, tajusin, että minun on vielä kerran yritettävä voittaa kovatasoinen Australian mestaruussarja”, Bayliss kertoo Crash.netillä.

Ihan helppoa koko kovan sarjan ajaminen ei tule olemaan 48-vuotiaalle miehelle. Kausi alkaa helmikuun lopussa, joten vielä on aikaa kohentaa kuntoa.

”Minulla on vielä tekemistäni päästäkseni riittävään kuntoon, mutta ajoin jo testejä sekä olin mukana Adelaiden Motorsport Festivaaleilla. Minulla on fiilis, että olen valmis, kun kausi alkaa.”

Ducati Australian pääjohtaja Warren Lee pitää Baylissin paluuta isona asiana koko lajille ja sarjalle.

”Troy on ollut aina australialaisen ratamoottoripyöräilyn upea lähettiläs. Hänellä on todellinen intohimo tätä lajia kohtaan. Hän haluaa vielä kerran antaa jotakin takaisin kotimaalleen Australialle, mistä hän aikoinaan maailmalle lähti. Troy on ollut aina yksi suosituimmista pidetyimmistä kuljettajista maailmassa”, Lee kehuu.
 

Uusin numero