MotoGP-tykki vietiin lumelle: ”Ei mikään mahtava pito…”

– Tiimin julkistamistilaisuus oli kerta kaikkiaan mahtava. Nautin ajaa Ducatilla näissä olosuhteissa, vaikka pito lumella ei ollutkaan mikään mahtava, virnisti vastustajiaan päätä pitempi, eli 191-senttinen MotoGP-hujoppi Baz.

Superbiken puolella ennen kilpailleella Bazilla on edessään uransa toinen kausi MotoGP-luokassa. Debyyttikausi kulki kuninkuusluokan hyvästelleen ongelmatiimi Forward Racingin Yamahalla.

– Olen erittäin tyytyväinen uuteen tiimiini ja uskon, että minulla on kaikki eväät hyvään kauteen.

Baz meni talvikauden ensimmäisissä testeissä Malesian Sepangissa huimasti nutulleen 190 kilometrin tuntivauhdista. Toinen testijakso Australian Phillip Islandilla oli kaikilta osin ehjempi.

– Se testi sujui fantastisesti. Phillip Island osoitti samalla sen, että ero tehdastiimeihin ei ole enää niin suuri kuin aiemmin, vinkkaa Baz.

Tiimikaveri Barbera käynnistelee jo seitsemättä kauttaan kuninkuusluokassa.

– Talvitestit ovat sujuneet tähän mennessä erittäin hyvin. Koko tiimin motivaatio on korkealla ja uskon, että pystymme yltämään alkavalla kaudella lähemmäs kärkeä.

Puheille löytyy katetta Phillip Islandin testijaksolta, jossa Barbera oli hienosti viidenneksi ja Baz seitsemänneksi nopein. Taakse jäi koko muu mittava Ducati-kaarti tehdastiimin Andrea Iannone ja Andrea Dovizioso mukaan luettuna.

Uusin numero