MotoGP-mestari: ”Elän kuin buddhalainen”

– Minulla on mahdollisuus nauttia elämästä, mutta kunnianhimoni ja perfektionistin luonteeni ei salli tehdä sitä täysin rinnoin, sillä haluan itseltäni ja uraltani maksimisuorituksen, alleviivaa Lorenzo.

– Takavuosina juhlittiin rajustikin kisaviikonlopun jälkeen. Nyt se rajoittuu maltillisesti pariin olueen tiimini henkilökunnan kanssa ilman musiikkia ja tanssia, kuninkuusluokan triplamestari avautuu Gpone-sivuston henkilöhaastattelussa.

”Mestari ei voi enää elää
Sheenen ja Huntin tavoin”

Yamahan tämän kauden jälkeen jättävä ja Ducatin palvelukseen vuosiksi 2017-2018 siirtyvä Lorenzo tuumi vielä jokunen aika sitten, että hänen uransa ei välttämättä kestä enää kovinkaan pitkään.

Ääni on muuttunut kellossa ja Lorenzo on väläytellyt vastaava uraa, jota nykyinen tallikaveri, 37-vuotias Valentino Rossi jatkaa ainakin vielä kahden seuraavan kauden ajan.

Se vaatii kuitenkin monessakin mielessä tiukkaa itsekuria, kun nuoret ja nälkäiset haastajat hengittävät yhä kuumemmin niskaan.

– Elän nykyään kuin kuin buddhalainen!, lataa Lorenzo.

– Enää ei voi viettää samalaista elämää kuin 1970-luvulla Barry Sheenen ja James Huntin malliin. Jos eläisit vastaavalla tavalla, niin et ajaisi kärkisijoista, etkä ainakaan maailmanmestaruudesta.

Palautuminen
vie pitempään

Lorenzo ei ole tosiaankaan vielä iällä pilattu, mutta vuodet näkyvät väkisinkin palautumisessa kisaviikonvaihteiden rasituksesta.

– Kun olin 15-20 vuotias, niin tunsin itseni kovan kisan jälkeisenä maanantaina yhtä raikkaaksi kuin tuore ruusu. Nyt on paljon vaikeampaa. Lomienkin jälkeen toipuminen vie vähintään kaksi päivää! Ja toisaalta raskas kisa on kuin maraton ja se tuntuu tavallaan pahemmalta vuosi toisensa jälkeen. Mutta en ole vielä 40:ää. Silloin se tuntuu varmasti vieläkin paljon pahemmalta, Lorenzo sivaltaa rivien välistä Rossin suuntaan.

Lorenzo luonnehtii Rossia kuitenkin samalla hienona roolimallina monille muille.

– Rossi viettää paljon aikaa harjoitellen ranchillaan nuorempien kuljettajien kanssa ladaten myös sitä kautta lisää energiaa kilpailemiseen. On tärkeää pitää unelmat elossa ja motivaatio yllä.

Lorenzon mukaan hän selättää stressin ja voittaa mahdollisen pelkonsa tähtäämällä koko ajan yhä parempaan.

– Minulle se seuraava kierros on aina urani tärkein.

Uusin numero