MotoGP-maailmanmestari: ”Jännitti enemmän kuin maailmanmestaruustaistelu”

Espanjalainen Honda-kuljettaja kaatui myös Argentiinan ja Ranskan osakilpailuissa. Nyt hän pysyi kuitenkin pyöränsä päällä ja sijoittui vieläpä kilpailun kakkoseksi.

– Voin sanoa rehellisesti, että nyt jännitti enemmän kuin viime kaudella maailmanmestaruuden ratketessa, Marquez sanoi BT Sportille.

– Viisi kaatumista viikonloppuna, ei ollut todellakaan helppoa. Jos en olisi päässyt maaliin nyt, olisin varmasti saanut kuulla kunniani moneltakin taholta.

– Tällaisilla hetkillä on pysyttävä vahvana ja pidettävä omasta tyylistä kiinni. Kilpailussa olin ehkä hiukan varovainen, mutta vedin kyllä mielestäni koko ajan kovaa, Marquez sanoi.

Eroa kisan voittaneeseen Andrea Doviziosoon tuli 3,5 sekuntia.

– Pysyin hänen vauhdissaan aika pitkään, mutta lopulta emme pystyneet vastaamaan hänen suoranopeuksiinsa. Hän ajoi fantastisesti, ei siinä ollut oikein mitään tehtävissä.

Marquez kavensi MM-sarjassa eron johtavaan Maverick Vinalesiin 23 pisteeseen.

– Melkoista vuoristorataa kausi on ollut kaikilla. Meille muille on hyvä, että Yamahallekin näyttää olevan ratoja, joilla he eivät pärjää. Tosin heillä on niitä vähemmän kuin meillä. Mutta nyt pitää vain jatkaa kaikkensa antamista ja työntekoa. Tiedän, että kun pääsen oikeaan fiilikseen, olen todella vahva. 

Uusin numero