MotoGP-kausi alkaa – ennakkosuosikki viileänä: ”Monta kaveria voittotaistelussa”

Aika-ajo jäi Qatarin Losailissa ajamatta, kun vettä lainehti radalla. Nyt radalla on kuitenkin erinomaiset olosuhteet, kun Moto3-kilpailu on käynnissä.

” On omituista, että Qatarissa sataa vettä. Mutta harjoitukset sujuivat oikein hyvin. Ajoin jo harjoituksissa paljon kovempaa kuin viime vuonna aika-ajoissa”, Vinales sanoi.

”Olen todella tyytyväinen, että pyörä kulkee kovaa. On tärkeää saada vielä viimeiset säännöt warm upissa kohdalleen ennen kilpailua, ja päästä sen jälkeen positiivisella mielellä odottamaan starttia.”

”En aio muuttaa säätöjäni juurikaan säätöjä viime testeistä. Vauhti oli silloin ihan loistavaa ja ratakin on sama, joten miksi muuttaisimme jotakin?”

Vinales odottaa etenkin avauskierroksilla todella kovaa kilpailua. Hän ei tiedä, onko aika-ajon ja samalla ajoajan väliin jääminen hänelle etu vai haitta.

”Qatarissa ensimmäiset kymmenkunta kierrosta ajetaan varmasti porukassa, kuten aina. Siellä on paljon kavereita viivalla, jotka voivat taistella kanssamme voitosta. Pitää vain yrittää puskea niin kovasti kuin pystyy”, Vinales uumoilee.

Kilpailu alkaa Suomen aikaa kello 21.

Uusin numero