MotoGP-katastrofin jälkilöylyt: törmäilijälle penaltia Texasin kisaan

– Ohitusyritys oli aivan liian optimistinen ja kuljettaja menetti pyöränsä hallinnan sillä seurauksella, että hän osui toiseen kuljettajaan, kisan tuomaristo perusteli Iannonelle langettamaansa rangaistusta.

Iannone otti murheen murtamana miehenä kaiken niskoilleen. Hän oli syyllinen katastrofiin ja sillä siisti.

– En jarruttanut liian myöhään, mutta ajoin hieman aiempaa enemmän sisälinjalla, keula lähti alta, kaaduin ja kaadoin sitten myös Dovizioson. Pyydän anteeksi tiimiltäni, Andrealta ja kaikilta Ducatilla mukana olevilta. Me molemmat olisimme päätyneen podiumille ilman tuota tapausta. Tämä on uskomatonta, Iannone pudotteli pää painuksissa.

Iannonen onni karussa onnettomuudessa on tavallaan se, että Dovizioso osaa pitää tunteensa kurissa. Andrea-kaksikko on ollut ainakin tähän mennessä erittäin hyviä ystäviä keskenään.

– Olen todella pettynyt, sillä ajoin mahtavaa kisaa. Kaikki näkivät mitä tapahtui ja menetin toisen sijan. Jos olisi pystynyt ajamaan maaliin, niin olisin nyt sarjassa toisena vain pisteen Marquezin (Marc) takana, totesi pyöränsä työntämällä ja sijalla 13 maaliin tuonut Dovizioso.

Oluen sijasta
unten maille

Ducatin urheilujohtaja Paolo Ciabatti tukisti Iannonea sanallisesti.

– Tuollainen äärimmäinen ohitusyritys viimeisissä mutkissa on paikallaan, jos ajat kisan voitosta. Se ei ole kuitenkaan paikallaan vasta kauden toisessa kisassa ja silloin, kun ajat sijoista 2-3.

– Tämä oli ilta, jonka päätteeksi olisimme voineet nauttia olutta yhdessä. Sen sijaan taidamme painua nukkumaan jo varhain, Ciabatti tuumi sunnuntain kisan jälkeisissä tunnelmissa.

Uusin numero