Motocrossin MX-liigan kaikissa luokissa uudet voittajat Porissa

Aikuisharrastajien MXB-luokassa Mikko Stenvall teki onnistuneen vierailun enduron SM-sarjasta. MX125- ja naisten MXD-luokissa ajettiin puolestaan ilman sarjajohtajia ja voitot menivät Karl-Robert Reinikelle sekä Hanna Mertsalmelle.

MXB-luokan kaikki neljä erää ennen Porin Moottorikerhon isännöimää osakilpailua voittanut Miika Latvala aloitti sunnuntain ensimmäisen erän ykköstilalla. Toisessa Jalasjärven Moottorikerho/UA:n (JaMoKe) kuljettaja kuitenkin kaatui vauhdikkaasti kärkipaikalta.

Latvala menetti muutaman sijan, mutta myös ajorytminsä. Selkäänsä erän jälkeen valitellut Latvala oli kolmas, ja yhteistulosten kakkonen.

Aikuisharrastajien voiton nappasi kolmos- ja ykkössijoilla Turun Seudun Moottoriurheilijoiden Mikko Stenvall. Hänen päälajinsa on enduro ja sen SM-sarja, mutta Stenvallilla on kokemusta myös motocrossin SM-sarjasta, tosin viimeksi vuodelta 2012.

– Oli kivaa ajaa välillä crossia, mutta pitkä tauko tuntui. Oli aika raskasta. Lisäksi ajoin lainapyörällä, jota kävin kokeilemassa vain kerran. Pääpainoni on endurossa, mutta kyllähän voitto aina maistuu, vaikka laji olisikin ”vieras”, Stenvall hymähteli.

Stenvallin ja Latvalan takana MXB:n kolmospaikka meni Pieksämäen Moottoripyöräkerhon Samuli Launoselle.

MX125-luokassa ei ollut mukana kaikki erät tähän mennessä voittanut Hyvinkään Moottorikerhon Lari Jukola. Auenneen tilaisuuden käytti parhaiten edukseen Helsingin Moottorikerhon Karl-Robert Reinike, joka saapui Poriin sarjan kutospaikalla. Hän voitti kummatkin erät varsin selvästi.

– Minulla oli vähän kiire ennen kakkoserää, kun ”unohduin” varikolle viettämään aikaa ja meinasin myöhästyä koko startista. Sain aika huonon lähtöpaikan, mutta olin silti startissa kolmas. Nousin nopeasti kärkeen ja uskon ajoni olleen hyvää, vaikka radan kuuluisa pehmeä takasuora oli todella raskaassa kunnossa. Rata oli muutenkin vaativa, Reinike kuvaili.

MX125-luokan yhteistuloksissa toiseksi ajoi Jämsän Seudun Moottorikerhon Roni Kytönen, joka sai toisessa erässä taistella tosissaan JaMoKen Matias Latvalaa vastaan. Latvala oli yhteistuloksissa kolmas.

Avauserässä toiseksi ajanut sarjakakkonen Teemu Lahtinen kaatui toisessa serässä kahdesti ja vaurioitti pyöräänsä, joten hän jäi kärkisijojen ulkopuolelle ollen yhteistulosten viides.

Naisten luokan kaikki erät tähän mennessä voittanut Sanna Kärkkäinen ei osallistunut Porin osakilpailuun, sillä Vantaan Moottorikerhon kuljettaja lähti viikonloppuna kohti ensi viikon enduron EM-osakilpailua.

Samasta syystä sivussa oli MX-liigan pisteissä kolmantena ollut Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvist.

Pöytä oli katettu sarjakakkoselle Hanna Mertsalmelle ja Padasjoen Moottoriurheilijoiden kuljettaja ottikin kaksi tyylipuhdasta voittoa.

Naisten kanssa samaan aikaan kilpaili MX-liigan ulkopuolinen harrastajien MXH-luokka, joten naisten tulosten ylivoimasta huolimatta Mertsalmella riitti vastusta.

– Varsinkin toisessa erässä oli haastavaa, koska pehmeä hiekkarata oli niin kulunut. Keskittymisen ei saanut antaa herpaantua missään vaiheessa. Minulla oli silti kivaa ja kauden ensimmäiset erävoitot kelpaavat, Mertsalmi iloitsi.

MXD-luokan toiseksi korkeimmat pisteet keräsi Hyvinkään Moottorikerhon Ria Virtanen, joka ajaa tänä vuonna myös ainakin yhden naisten MM-sarjan osakilpailun. Kolmas oli seuratoveri Jutta Lukkari.

Porilaiset pääsivät nauttimaan MXH-luokassa, sillä isäntäseuran Ville Kauvo ja Kalle Lumiainen miehittivät kaksi ensimmäistä sijaa. Kolmas oli Kangasalan Moottorikerhon Max Koivula.

MX-liigan neljäs osakilpailu järjestetään Iisalmessa 13.-14. kesäkuuta, jolloin isäntänä toimii Ylä-Savon Moottorikerho. Samassa yhteydessä kilpaillaan ATV- ja sivuvaunuluokkien Suomen mestaruuspisteistä.

MX125:
1. Karl-Robert Reinike, VMK, Omavalmiste, 50p.
2. Roni Kytönen, JSMK, Husqvarna, 42p.
3. Matias Latvala, JaMoKe/UA, KTM, 38p.

MXB:
1. Mikko Stenvall, TSMU, KTM, 45p.
2. Miika Latvala, JaMoKe/UA, KTM, 45p.
3. Samuli Launonen, PiMoKe, KTM, 44p.

MXB, B-finaali:
1. Matti Lakonen, K-SMK, Kawasaki, 47p.
2. Joel Lahti, KaMoKe, Suzuki, 47p.
3. Samu Kuronen, SiMK, Kawasaki, 36p.

MXD:
1. Hanna Mertsalmi, PadMU, Yamaha, 50p.
2. Ria Virtanen, HyMK, KTM, 42p.
3. Jutta Lukkari, HyMK, KTM, 38p.

MXH:
1. Ville Kauvo, PMK, Kawasaki, 47p.
2. Kalle Lumiainen, PMK, Kawasaki, 45p.
3. Max Koivula, KaMoKe, Honda, 42p.

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/1141932

Uusin numero