Motocrossin MM-sarjan kuljettajat joutuvat koville Hyvinkään radalla

– Rataprofiili on periaatteessa sama kuin viime vuonna, mutta paljon toimenpiteitä on tehty sen eteen, että rata tulee kestämään nyt tuplamäärän kilpailijoita, ratapäällikkö Tero Salo kertoo viitaten tänä vuonna MXGP- ja MX2- sekä EMX250 ja EMX300 -luokkien lisäksi ajettaviin junioreiden EMX65 ja EMX85 -luokkien EM-finaaliin.

– Erityisesti lauantaina kuormitus tulee olemaan radalle aika raju, joten massaa pitää olla paksusti, ettei poikien renkaat mene huonoon kuntoon. Rata tulee kuitenkin olemaan vaativa ja vaikea. Se ei välttämättä näy vielä aika-ajoissa, mutta kilpailun edetessä varmasti huomaa, että kuljettajat joutuvat koville. Ne joilla kunto kestää, tulevat pärjäämään, Salo vinkkaa.

Isoa hyppyä edeltävä
kurvi viety pidemmälle

Motocrossin MM-sarjan promoottori Youthstream on hyväksynyt myös muutoksen, jossa isoa hyppyriä edeltävä kurvi on viety pidemmälle, jotta hyppyrin lähtö kestää suuremman kuormituksen.

Lisäksi maalihyppyrin alikulkutunneli on uusittu, jonka myötä myös ensiapukalusto pääsee tarvittaessa radan keskialueelle. Turvallisuuteen tullaankin tänä vuonna panostamaan entistä enemmän.

Niinikään kilpailunjohtaja Tapio Kiivanen on tyytyväinen tehtyihin muutoksiin.

– Koko rata-alueelle on tehty isoja investointeja, jotka näkyvät myös tulevaisuudessa. Ne eivät palvele pelkästään näitä MM-kisoja, vaan myös harrastajia, nuorisotyötä sekä muita alueella järjestettäviä kilpailuja. Tämän massiivisen tapahtuman myötä koko alue kehittyy ja Vauhtipuistosta on muodostumassa oikein hieno kilpailukeskus, mies myhäilee.

Järjestelyt ovat
hyvällä mallilla

Kaiken kaikkiaan järjestelyt maailman kovimpien motocrosskuljettajien saapumiseen ovat hyvällä mallilla.

– Kisajärjestelyt ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Tänä vuonna markkina-alue tulee olemaan pääportin ja Hyvinkään Moottorikerhon VIP-alueen välissä. Katsojien toiveita on kuultu ja nyt ennakkolipulla pääsee sisään suoraan kulunvalvonnan kautta ja lisäksi myös parkkipaikat ovat lähellä lentokentän pohjoispäässä, noin 650 metriä pääportilta. Lisätietoja löytyy hyvinkaanmoottorikerho.fi-sivustolta, Kiivanen selvittää.

Kilpailu ajetaan Hyvinkäällä 12.-13. heinäkuuta. Suomi isännöi viime vuonna ensimmäisen kerran tapahtumaa ennätysyleisön todistaessa titaanien taistoa.
 

Uusin numero