Motocrossin mailmanmestarit tsemppasivat nuoria lupauksia Hyvinkään kotikilpailuun

Hyvinkään kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa olivat paikalla muun muassa maailmanmestarit Heikki Mikkola ja Pekka Vehkonen, jotka tsemppasivat tulevaisuuden toivoja Lari Jukolaa, Miro Sihvosta ja Henric Stigelliä MM-viikonlopun aikana ajettavaan EM-koitokseen.

– Nyt kun on saatu Suomeen taas tämäntason MM-kilpailu, niin kundien kannattaa mennä ottamaan mallia, kun maailman huiput tulevat jo etukäteen treenaamaan Suomeen. Se on parasta oppia harjoitella heidän kanssaan, Vehkonen opasti.

Myös Mikkola korosti harjoittelun ja oikean asenteen tärkeyttä.

– Harjoittelette aina kuin ammattilaiset ja keskitytte täysillä sekä jokaiseen treeniin että itse kisaan. Eikä auta pelkästään se, että ajaa kovaa, pitää myös rakentaa pyörä juuri siihen kisaan sopivaksi. Ja otatte mallia, miten huippukuljettajat valitsevat ajolinjat, nelinkertainen maailmanmestari vinkkasi.

Odotukset ovat korkealla
heinäkuun toisena viikonloppuna

Molemmat mestarit odottavat innolla heinäkuun toisena viikonloppuna ajettavaa Suomen MM-osakilpailua.

– Ei voi muuta odottaa kuin hyvää kisaa, kun viime vuosi oli niin upea. Ja olisihan se hienoa, jos suomalainen pääsisi palkintokorokkeelle, Mikkola mietiskeli.

KTM Junior Academyn urheilutoimenjohtaja Jyrki Louhi lupailikin Mikkolalle, että jopa Maamme-laulua kuultaisiin Hyvinkäällä, jossa MM-luokkien lisäksi kisataan EMX250, EMX300 -luokkien EM-pisteistä sekä ajetaan junioreiden EMX65 ja EMX85 -luokkien EM-finaali.

– Odotan erityisesti Kim Savasteelta kovia tuloksia, Louhi vinkkasi. Mies haluaa myös oman tiimin Miro Sihvoselta vakuuttavaa jälkeä.

15-vuotias Sihvonen on asettanut tavoitteekseen päästä EMX250-luokan aika-ajoista läpi ja testaamaan vauhtiaan itse erään.

– Kierrosaikani ovat olleet suhteessaparempia kilpailussa kuin aika-ajoissa, joka ei ole ollut mun vahvin juttu,nuorukainen perusteli.

Kotikilpailua jännittävät erityisesti niinikään EMX250-luokassa Hyvinkäällä kilpailevat nurmijärveläinen 22-vuotias Henric Stigell ja kotikaupunkia Hyvinkäällä edustava 17-vuotias Lari Jukola.

– Odotan, että pääsen näyttämään vauhtiani ja näkemään mihin se riittää. Kyllähän siinä omanlainen tärinä tulee, kun kotikisaa ajaa ja erityisesti nyt vielä täällä kotikaupungissa, Jukola pohdiskeli.

– Hyvillä mielin odotan kilpailua. Tykkään Hyvinkään radasta ja olen käynyt paljon siellä ajelemassa. Olin viime vuonna täällä kuudes, joten toki tänä vuonna olisi hienoa päästä podiumille, Stigell kertoi.

Louhi korosti kotikilpailun merkitystä niin nuorille ajajille kuin KTM:n tallillekin.

– Itse näen ainakin Academyn edustajana tämän ainoana mahdollisuutena näyttää kundien taitoja ja tuoda omaa tiimiä esille sekä suomalaisille että erityisesti yhteistyökumppaneillekin. On mahtavaa olla mukana MM-sirkuksessa. Suomen osakilpailulla on erittäin suuri merkitys koko meidän tiimille.

Motocrossin MM-kauden 13. osakilpailu ajetaan Hyvinkäällä 12.-13.7. Viime vuonna Suomi isännöi ensimmäisen kerran tapahtumaa ennätysyleisön todistaessa titaanien taistoa.
 

Uusin numero