Motocross kansallinen Pohjoisen kierros ja MX-Liiga 11.7. Iisalmi

Nuorten lupausten vääntö erävoitoista Iisalmen Parkatin radalla oli varsinkin toisessa erässä niin tiukkaa, että harvemmin edes SM-erissä näkee vastaavia kamppailuja.

Päivän ensimmäisessä erässä Matikainen otti startin nimiinsä ja paineli kärjessä aina neljännelle kierrokselle asti. Sitten tuli sen verran ylimääräistä ohjelmaa, että Jousi otti johdon ja sai pientä etumatkaa. Matikainen pystyi kuitenkin rutistamaan muutaman seuraavan kierroksen aikana eron vain pariin sekuntiin, mutta sitten Jousi alkoi taas karata. Loppujen lopuksi ensimmäisen erän voitto kirjattiin selvästi Jouselle.

Toisessa erässä Matikainen oli taas lähdöstä kärjessä. Jousi starttasi kakkosena ja ohitti jo ensimmäisellä kierroksella. Kun kolmas kierros oli lopuillaan, Jousi lipsautti nurin, pääsi nopeasti moottorin sammumatta jatkamaan matkaa, mutta Matikainen pääsi ottamaan ykköspaikan.

Jousi ajoi muutaman kierroksen todellista huippuvauhtia ja veti eron kiinni. Sitten mentiin noin puoli erää hurjassa kamppailussa, mutta Matikainen kesti prässin ja piti paikkansa kärjessä ruutulipulle asti. Jousi haki ohituspaikkaa vielä viimeisissäkin mutkissa, mutta erän voitto kirjattiin Matikaiselle reilun sekunnin marginaalilla.

MXJ:n molempien erien kolmanneksi ajoi Heikki Alakylmänen, hän jatkaa myös luokan MX-Liigan kärjessä.

Pekka Nissinen ja Santeri Kinnunen tasasivat erävoitot ja kakkossijat MXC/A:ssa. Kinnunen oli ensimmäisessä erässä totaalisen suvereeni, mutta antoi kahdella kaatumisella tasoitusta toisessa ja se riitti Nissiselle selvään erävoittoon.

MXC/B kisasi taas kahdessa ryhmässä, ykkösryhmän suvereeni oli Janne Juntunen molempien erien voitoilla. Toisessa erässä Jere Kuru saapui kyllä ensimmäisenä maaliin, mutta kisan jälkeen tuomaristo rankaisi häntä kahdenkymmenen sekunnin aikasakolla, syynä ohittaminen heiluvan keltaisen lipun alueella ja näin eräsija muuttui neljänneksi.

Toisen ryhmän päivän paras oli Riku Kunnari kakkossijalla ja voitolla. Ensimmäisen erän voittaja Juuso Sirkko käytti toisen erän toisella kierroksella aikaa lähes kahden kierroksen verran ja ei ehtinyt nousta kuin sijalle 24.

Kisat Iisalmessa jatkuvat sunnuntaina, MX-Liigaa ja Pohjoisen kierrosta ajetaan MXD, MXB ja MXV-luokissa.

Teksti ja tulokset:
Totti Raittila
TR-Tuotanto

Uusin numero