MM-pronssitrion päällikkö Seppänen: ”Järfiltä aivan fantastinen suoritus”

Joukkueenjohtaja Jouni Seppänen oli syystäkin tyytyväinen mies.

– Tosi tyytyväinen olen, vaikeuksien ja taistelun kautta mitali tuli. Tämän päivän kisaan lähdettiin vielä vajaalla joukkueella kun Antti ei pystynyt loukkaantumisen vuoksi ajamaan. Järf ajoi uskomattoman kilpailun, aivan fantastinen suoritus. Tani ajoi tänään pari arvokasta pistettä, jotka varmistivat mitalin meille. Jokaista pistettä tarvittiin.

Suomi lähti kilpailun toiseen päivään jeatulta kolmennelta tilata yhdessä Itävallan kanssa. Ennen päivän kilpailua Aakko jäi loukkaantumisen vuoksi sivuun, joten mitalihaaveet lepäsivät Järfin ja Tanin harteilla.

Järf ajoi jo lauantaina upean kilpailun ja jatkoi sunnuntaina samalla liekillä. Ensimmäisessä erässä venäläiset olivat liian nopeita mutta sen jälkeen ajetut viisi peräkkäistä näyttävää erävoittoa pitivät Suomen pronssissa kiinni.

Järfin mahtava suoritus sai stadionillakin ansaitsemansa suosionosoitukset. Vaasalainen oli henkilökohtaisesti kilpailun paras kuljettaja.

Tani ajoi sunnuntaina kaksi pistettä ja kahden päivän yhteissaldoksi kertyi 3. Aakko ei siis sunnuntaina, joten saldoksi jäi yksi piste lauantailta.

Mesrauuteen jälleen kerran vyöryneet venäläiset menettivät lauantaina kaksi pistettä, mutta sunnuntaina he paransivat suoritustaan ja ajoivat maksimit 30 pistettä.

Yhteensä joukkue keräsi 58 pistettä ja hienon kilpailun ajanut Ruotsi hävisi peräti 15 pisteellä.

Uusin numero