MM-pronssimies Aaltonen saavutti kauden päätavoitteen Englannissa

Kilpailun ensimmäinen erä ajettiin torstaina ja lopullinen sijoitus selvisi lauantaina illalla ajetun toisen erän jälkeen.

Aaltonen oli ensimmäisessä erässä neljäs ja toisessa erässä puristi hienosti kolmanneksi ja siten varmisti yhteistuloksissa pronssimitalin.

– Kauden päätähtäin onnistui loistavasti. Töitä oli sen eteen tehty ja se kyllä kannatti, kertoo tyytyväinen Aaltonen.

– Englannin haastava, todella isoilla hyppyreillä varustettu rata sopi minulle erittäinhyvin. Varsinkin toisessa erässä nautin ajamisesta ja maalissa pronssimitalin varmistuttua fiilis oli mahtava.

Aaltonen päätti ammattilaismotocross-uransa vuonna 2003, jolloin hän voitti joukkue-MM-pronssia.

– Oli hieno tunne palata nyt kilpailemaan MM-tasolla kymmenen vuoden tauon jälkeen ja voittaa jälleen MM-pronssi, nyt toki henkilökohtaisessa kisassa, kertoo Aaltonen.

Kisamatka sujui kaikin puolin hyvin ja kannustamassa olleet suomalaiset ja liehuvat Suomen liput antoivat lisävauhtia Aaltoselle.

– Kausi on ollut erittäin onnistunut, ensin Suomen cupin voitto ja nyt tämä MM-pronssi. Ilman tukijoitani ja yhteistyökumppaneitani tämä ei olisi ollut mahdollista, joten suuri kiitos kaikille heille, jotka ovat mahdollistaneet tämän.

Aaltonen on nyt kotimatkalla ja mitalikahvit juodaan ensi viikonloppuna.