Miska Aaltonen Team Ykkös-mp:n viime hetken vahvistus

Kilpailukauden jo alettua, on Samuli Aron johtaman Team Ykkös-mp:n 2013 kuljettajat saatu neuvoteltua valmiiksi.

Tulevalla kaudella tiimin panostus painottuu suurelta osin enduron SM-sarjaan ja junioreiden MX-liigaan. Lisäksi motocrossin SM-sarjoista löytyy yksi kuljettaja, yksi kuljettaja kilpailee Hollannin ja Belgian sarjoissa ja yksi nuorista poiketen veteraanien V35 luokassa.

Endurossa ns. vanhoina kuljettajina KTM:n ohjaimissa jatkavat U20-luokassa Toni Holopainen, A1-lluokassa Mikael Miettinen, A2-luokassa Samu Ylikarjula ja uutena A3-luokassa ajava Kjell Söderström.

Junioreiden MX-liigassa ajavat MX125 luokassa Jere Ranta, C/B luokassa Emppu Aro, Kristian Aatsinki ja uutena kuljettajana C/C luokassa Jonne Rasilainen.

Aikuisten luokissa motocross kuljettajat ovatkin molemmat uusia ja SM-sarjoissa Team Ykkös-mp:n väreissä ajaa MX2- ja MX1-luokissa Kevin Andersson ja kansainvälisellä puolella kuljettajana on Belgiassa asuva Roni Valtonen.

Viime hetken vahvistuksena tiimiin liittyy myös Turun Miska Aaltonen. Aaltosen päätavoitteina on Englannissa ajettava veteraanien MM-kilpailu ja tietenkin veteraanien V35-luokan Suomen-cup.

Kahdesti motocrossin MM-sarjassa kuudenneksi sijoittunut Aaltonen ja enduron viisinkertainen maailman mestari, tiimipäällikkö Aro ovat keski-iän kynnyksellä alkaneet muistella ”vanhoja hyviä aikoja”, kun he kilpailivat yhdessä motocrossin MM-sarjassa.

Aaltonen kilpailee kuluvalla kaudella Aronrakentamalla 300-kuutioisella kaksitahtisella KTM:llä.

Pyörä laitettiin kasaan muutamana hämäränä kevät yönä ja jo ensimmäisessä osakilpailussa Raumalla, se osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi. Myöhemmin kesällä selviää miten vauhti riittää MM-kilpailussa.

Uusin numero