Miro Sihvonen ajaa täyden EM-sarjan

Syksyllä 13 vuotta täyttänyt Sihvonen on joutunut pituuskasvunsa vuoksi miettimään ensi kauden pyörävalintaansa hyvin tarkasti. Iän puolesta ei todellakaan olisi kiire suurempaan pyörään, mutta pituuskasvu on pakottanut tekemään päätöksen, jonka mukaan Sihvonen ei aja ensi kaudella C/A-luokkaa Suomessa.

Tulevalla kaudella päätavoite on 85 EM-sarjassa, missä saa ajaa suurennetulla rungolla.

– Talven harjoittelukausi on mennyt todella hyvin ja ajoakin tullut kiitettävästi. Tähän asti olen ajanut vakiopyörällä enkä ole päässyt vielä isompaa pyörää testaamaa. Suuremmalla rungolla varustetun pyörän pitäisi valmistua moottoripyöränäyttelyyn KTM Motorsportin varikko-osastolle. En malta odottaa, että pääsen testaamaan sitä, Kalifornian leiriltä palannut Sihvonen selventää.

Jo parin vuoden ajan Sihvosen valmennuksesta on vastannut Jussi Vehviläinen. Siilinjärveltä kotoisin oleva Vehviläinen on niittänyt laajalti mainetta saavuttaen ajourallaan muun muassa MM-pronssia ja lukuisia palkintopallisijoituksia.

– Miron vauhti on tällä hetkellä erittäin hyvällä tasolla, hän harjoittelee tunnollisesti, suunnitelma ja päämäärä ovat kunnossa, joten uskon Miron haastavan EM-kärkeä ensikaudella, Kaliforniasta tavoitettu Vehviläinen kommentoi.

Suomessa luokkana MX125

Sihvosen seuraava harjoitusleiri osuu hiihtoloman aikaoihin Belgiaan. Siellä hänen harjoituspyöränään on KTM 125 SX. Leirin tarkoituksena on totuttautua isompaan pyörään, jolla Sihvonen kilpailee Suomessa.

– Sen näkee sitten miten hyvin pärjään isolla pyörällä vanhempien kavereiden joukossa, mutta tuntuu mukavalta ajatukselta kilpailla viimevuotisia kilpakumppaneita vastaan. Suomessa tulen ajamaan 125-luokan kilpailuja aina kun siihen on mahdollisuus, kertoo silmin nähden innoissaan oleva Sihvonen.
 

Uusin numero