Miro Lehto Hondalla motocrossin ja cross countryn SM-sarjoihin

Turun moottorikerhoa edustava 24-vuotias nuorukainen ei päätöstä epäröinyt ja vaan tarttui tilaisuuteen ja suuntasi Keski-Eurooppaan kolmen viikon ajoleirille.

– Reissu lähti hyvin käyntiin ja pääsimme heti ensimmäisenä päivänä ajamaan auringon paisteessa Honda Parkissa. 2016 mallin Honda CRF450R sopi todella hyvin käteeni ja ajaminen sujui erinomaisesti. Valitettavasti ajoreissu jäi lyhyeksi, kun jo ensimmäisen ajoviikon lopulla kaaduin ja loukkasin polveni. Alustavien tutkimusten perusteella ainoastaan sivuside oli repeytynyt, mutta Suomessa suoritetuissa tutkimuksissa selvisi, että polvesta on useampi nivelside revennyt sekä kierukka vaurioitunut. Lääkärit eivät kuitenkaan suositelleet tässä kohti leikkaushoitoa, sillä se olisi vaatinut vähintään kaksi erillistä leikkausta ja useiden kuukausien toipumisajan.

– Minulla on nyt erikoistuki polvessa ja seuraavan kuukauden aikana seurataan miten nivelsiteet alkavat kiinnittyä ja jos kaikki menee hyvin, pääsen vielä kevään aikana takaisin pyörän selkään. Tämä harmittaa erityisen paljon, koska olen talven aikana treenannut todella kovaa turkulaisen Sport Science Labin ohjauksessa ja olen fyysisesti ehkä vahvemmassa kunnossa kuin ikinä ennen. Ei tässä kuitenkaan kirvestä ole kaivoon heitetty vaan laitetaan paikat kuntoon ja palataan pyörän selkään mahdollisimman pian, kertoo Lehto.

Belgiassa saadun ensidiagnoosin jälkeen Lehto suuntasi takaisin Suomeen tarkempiin tutkimuksiin. Lehdon loukkaantuminen oli luonnollisesti pettymys Hondan maahantuoja Oy Brandt AB:n Patrick Mannerille.

– Kyllähän tämä harmittaa erityisesti Miron puolesta, mutta vastoinkäymisistä ei pidä lannistua vaan yrittää pysyä positiivisena. Yhteistyö Miron kanssa alkoi junioreille suunnatussa Honda testipäivässä TMK crossihallilla, jossa juttelin pitkään hänen kanssaan ja loppujen lopuksi päädyin tarjoamaan sopimusta tälle kaudelle. Uskon, että yhteistyön myötä hänellä on edelleen hyvät mahdollisuudet taistella SM-mitaleista sekä motocrossin MX1 luokassa, että Cross Countryssä. Myös Miron aktiivinen rooli junioreiden parissa painoi vaakakupissa sopimuksen syntymisessä, taustoittaa Manner yhteistyösopimuksen syntyä.

Miroa kaudella 2016 ovat Honda Brandtin lisäksi tukemassa Arai kypärät, Bike-World, Sihy Oy, Vakka-Suomen rappauspalvelu, Autokorjaamo Lipposet ja RJF Motorsport.

Teksti ja kuvat: Honda Brandt
 

Uusin numero