Miltä tuntuu olla vihattu maailmanmestari? – vastaus tulee edesmenneen rocktähden sanoin

Viime kauden maailmanmestaruuden ratkaissut Valencian GP kertoo kaiken kupletin jäätävästä juonesta. Paalulta voittoon painellut Lorenzo saavutti mestaruuden kotiyleisönsä edessä, mutta silti hänelle buuattiin ja hopeaa kuitanneelle Valentino Rossille hurrattiin.

Rossi on edelleen fanien määrässä kirkas ykkönen koko maailman mittapuussa. Marc Marquez tulee kakkosena ja Lorenzo kolmantena.

Rossin ja Marquezin luonteenpiirteet ovat kylmäkiskoiseksi luonnehdittu Lorenzoa huomattavasti avoimempia. Lorenzon ajoittain ylikorostunut mahtipontisuus on karissut vuosien saatossa, mutta jäätä se ei ole vielä sulattanut.

– Jokainen on se kuin on. On ihmisiä, jotka hymyilevät toisia enemmän ja on ihmisiä, jotka ovat toisia ilmeikkäämpiä. Ja lisäksi ihmiset ilmaisevat itseään toisin. Rossilla sekä Marquezilla on faninsa ja minulla omani. En aio kuitenkaan edes yrittää muuttaa mitään. Minua joko ymmärretään ja kannustetaan, tai sitten ei.

– Jokaisen on oltava oma itsensä. Meillä on vain yksi elämä ja se on elettävä siten kuin itseltä parhaalta tuntuu, eikä suinkaan siten, kuten muut haluavat, Lorenzo alleviivaa.

”Seuraan Kurt
Cobainin filosofiaa”

Lorenzo suututti – tahtomattaan – talouskurimuksessa eläneet espanjalaiset pari vuotta sitten, kun henkilökohtainen sponsori meni ja esitti sittemmin julkisuudesta vedetyn videon tämän Barcelonan liepeillä sijaitsevasta hulppeasta luksustalosta.

Se oli jo aivan liikaa espanjalaisille ja se taakka painaa yhä Lorenzon harteilla.

– Espanjassa on erilainen mentaliteetti esimerkiksi kuin Yhdysvalloissa, jossa ihmiset ovat enemmän ulospäinsuuntautuneita. Meillä Espanjassa on pidettävä matalampaa profiilia ja pyrkiä miellyttämään kaikkia. Mutta se ei ole minun tyylini, lataa Lorenzo.

Millainen sitten on Lorenzon tyyli?

– Minun tyylini on olla oma itseni. Nirvana-yhtyeen edesmennyt ja legendaarinen keulakuva Kurt Cobain sanoi aikoinaan, että on parempi olla vihattu siinä mitä olet, kuin rakastettu siinä mitä et ole. Seuraan hänen filosofiaansa.

Ja entä ne kohutut välit Yamaha-tallikaveri Rossiin viime kauden jäljiltä?

– En aio enää puhua asioista, jotka tapahtuivat vuonna 2015. Niistä on puhuttu ja sanottu jo aivan liikaakin. Katson tulevaisuuteen ja kauteen 2016, jolloin janoan taas mestaruutta. Kenties sitä arvostettaisiin tätä viimeisintä vähän enemmän, virnistää urallaan jo yhteensäviisi MM-kultaa saavuttanut Lorenzo.

Uusin numero