Miller palkitsi tallipäällikkö Ajon MM-sarjan upealla avausvoitolla

Tiimiin täksi kaudeksi tullut 19-vuotias australialaiskuljettaja Jack Miller kiitti Ajoa komeasti saamastaan tilaisuudesta ajamalla voiton välittömästi KTM:n tehdastiimin debyyttikisassaan.

Suomessakin ja jääradalla talvikaudella harjoitellut Miller oli syystäkin haltioissaan, sillä voitto merkitsi hänelle samalla uran ensimmäistä podiumsijoitusta.

– En olisi voinut pyytää tältä päivältä enempää: ensimmäinen kilpailuni tässä upeassa tiimissä, ensimmäinen podiumisijoitukseni ja tietenkin myös ensimmäinen voittoni. Aivan mahtavaa aloittaa kausi tällä tavalla, hihkui Miller.

Ajo on saavuttanut tallipäällikkönä jo kolme maailmanmestaruutta ja lukuisia muita ykkössijoja, mutta voittamiseenhan ei kyllästy koskaan.

– Mahtava tapa aloittaa MM-kausi: ensimmäinen kilpailu ja ensimmäinen voitto. Onnittelen Jackia ja koko tiimiä siitä hienosta työstä, jonka he ovat tehneet, Ajo kiitteli omiaan.

– Pidetään kuitenkin mielessä se, että kausi on pitkä ja se on myös kenties kaikkien aikojen kovin tähän mennessä Moto3-luokassa nähty. Ja tietenkin sen myötä myös kiinnostavin. Tämä voitto antaa meille ja partnereillemme jälleen lisää motivaatiota työskennellä yhä kovemmin. Emme anna koskaan periksi, alleviivasi Ajo.

”Mikä fiilis!”

Miller ja espanjalainen Alex Marquez irtosivat muista reilun sekunnin päähän jo kahden kierroksen jälkeen. Espanjalaiset Alex Rins ja Efren Vazquez, sekä portugalilainen Miguel Oliveira ottivat kuitenkin karkulaiset myöhemmin kiinni.

Marquez lähti päätöskierrokselle ykkösenä Miller, paalupaikkamies Rins, Oliveira ja Vazquez välittömässä kannassaan.

Marquez teki kuitenkin kierroksen puolivälin tuntumassa ratkaisevan ajovirheen, jolloin Miller karautti kärkeen ja vastustamattomaan voittoon. Miller tervehti ruutulippua 0,233 sekuntia ennen Marquezia. Vazquez puristi kolmanneksi.

– Onhan tämä voittamisen fiilis jotain aivan upeaa ja uskomatontakin. Kyllä, haluan kokea saman vielä moneen kertaa tällä kaudella, hehkutti Miller.

Millerin tiimikaveri Karel Hanika ylsi pisteille uransa ensimmäisessä MM-osakilpailussa. Hanika leikkasi maalilinjan 14:ntenä sittenkin vain 11,292 sekuntia voittajan takana.

– Karel saa olla tyytyväinen ensimmäiseen kisaansa, sillä hänen lähtöpaikkansa (19) ei ollut mikään paras mahdollinen. Hän on tullut rookie-kuljettajana tosiaankin kenties siis kaikkien aikojen kovatasoisimpaan Moto3-kauteen, joten hän ei ole siinä mielessä onnekas. Karel ajoi kuitenkin tänään hyvän kisan ja minulla on täysi luottamus hänen kykyihinsä, vahvisti Ajo.

Hanika oli itsekin varsin tyytyväinen iltaansa.

– Ei yhtään hassumpi ensimmäiseksi MM-osakilpailukseni. Pystyin nousemaan kisan aikana täsmälleen sillä tavalla ja taktiikalla, jonka olimme suunnitelleetkin. Starttini oli tosi hyvä ja pääsin iskeytymään sen myötä isoon ryhmään. Tämä oli mielestäni hyvä tulos minulle ja koko tiimille, jota haluan kiittää kaikesta saamastani avusta, totesi Hanika.

Kausi jatkuu kolmen viikon kuluttua Austinin radalla USA:ssa.

Losail, Qatar.
Moto3-luokan 1/18 MM-osakilpailu:

  1. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM 38.05,810
  2. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,233
  3. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 0,280
  4. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,295
  5. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,369
  6. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,586
  7. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 2,109
  8. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 2.161
  9. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 8,153
10. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 8,173
11. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 8,195
12. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 8,219
13. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 11,269
14. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 11,292
15. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra + 11,322
26. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1 kierros

Pistetilanne:
  1. Miller 25
  2. Marquez 20
  3. Vazquez 16
  4. Oliveira 13
  5. Rins 11
  6. Kornfeil 10
  7. Masbou 9
  8. Vinales 8
  9. Antonelli 7
10. Bagnaia 6
11. McPhee 5
12. Fenati 4
13. Kent 3
14. Hanika 2
15. Binder 1

Seuraava osakilpailu: 13.4. Austin, USA.

Uusin numero