Mika Kallion Ducatin väritys julki Jerezissä

Espanjan Jerezissä ajetaan viikonlopun aikana MotoGP-luokan viimeinen testijakso ennen kahden viikon kuluttua alkavaa MM-kautta. Mika Kallio ajoi testien avauspäivänä lauantaina 68 kierrosta, joiden välissä Pramac Racing -tallin pilttuussa tehtiin kovasti säätötöitä aamulla julkistetun Ducatin punavalkoisen kuoren alla.

Testien kärkikolmikon muodostivat Jorge Lorenzo, Valentino Rossi ja Casey Stoner. Kallion sijoitus oli 14:s ja eroa kärkeen jäi 1,435 sekuntia. Kolmen kärjen takana aikaerot olivat pieniä, ja neljäs sija jäikin Kalliolta alle 0,7 sekunnin päähän.

Mika Kallio oli kuudesta Ducati-kuskista kolmanneksi kiireisin ja Kallion italialainen tallikaveri Niccolo Canepa jäi reilun 0,6 sekunnin päähän.

– Aika työntäyteinen päivä takana. Enemmänkin ratakierroksia olisi ehtinyt ajaa, mutta teimme paljon säätöjen kanssa muutoksia. Kokeilin erilaisia juttuja kahdella eri pyörällä. Lisäksi testasin uudenmallisia renkaita, jotka eivät toimineet halutulla tavalla, totesi päivän nopein MotoGP-luokan tulokaskuski.

– Ajoin nopeimman aikani aivan jakson lopulla, kun kello oli jo lähempänä iltakuutta. Pito säilyi hyvänä aivan loppuun saakka. Sen sijaan testipäivän alussa oli pitovaikeuksia aamun sateen jäljiltä.

– Kohtalaisen tyytyväinen saa olla vauhtiimme, kun edellä menee kovia ja kokeneita kuskeja vain sekunnin kymmenysten päässä, Kallio päätti.

Uusin numero