Mika Kallio saa mitä tilaa – kovaa kaartia rinnalle Valenciassa

KTM:n päätestivastuun kantava Kallion sai syksyiseen Brnoon avukseen tshekkikuski Karel Abrahamin. Kokenut suomalainen olisi tosin toivonut enemmänkin väkeä radalle heinäkuisen Red Bull Ringin malliin.

– Tämän hetken tasoamme on vaikea arvioida. Tarvitsemme muita kuljettajia rinnallemme, jotta pystymme vertaamaan, missä todellisuudessa menemme.

”Yhtä iso askelta
vielä kaivataan”

Kallio saa sitä, mitä tilaa, sillä kolmen viikon kuluttua Valenciassa ajettavalla testijaksolla on mukana myös tukku muita MotoGP-tiimejä.

– Kokeilimme Brnossa monia asioita ja päätimme keskittyä pyörän säätöjen hakemiseen seuraavia, Valenciassa ajettavia testejä silmällä pitäen. Meillä ei ole ollut viime aikoina suurempia teknisiä ongelmia, mikä on erittäin positiivista, Kallio viittaa samalla kolmeen kisasimulaatioon yhtä monella testijaksolla Misano ja Aragon mukaan luettuna.

Kallio korostaa, että RC16-pyörän kanssa kuljetaan kohti parempaa määrätietoisen kärsivällisesti ja askel askeleelta. Hyvä taso on jo saavutettu, mutta paljon vielä uupuukin.

– Meillä on edelleen pitkä matka kuljettavana ja tarvitsemme vielä yhden ison askeleen. Tiimissä on kuitenkin kova motivaatio päällä ja meillä on paljon ideoita, mitkä toivon mukaan auttavat tässä prosessissa, Kallio muotoilee.

”Kallio testaa seuraavaksi
kisaolosuhteissa”

KTM vieraili tänä vuonna jo kolmatta kertaa Brnon radalla. Kaiken kaikkiaan testijakso oli ensi vuonna kuninkuusluokkaan palaavan KTM:n 11:s.

– On positiivista, että vaikka viimeisimmillä testijaksollamme olosuhteet ovat olleet hyvinkin erilaiset, niin olemme siitä huolimatta pystyneet ajamaan kisasimulaation kaikilla näillä kolmella radalla. Ja on hyvä, että pääsemme testaamaan seuraavaksi Valenciassa yhdessä muiden MotoGP-tiimien kanssa sopivasti ennen Mika Kallion villin kortin kisaa. Se tulee olemaan testi todellisissa kisaolosuhteissa, alleviivaa KTM:n MotoGP-projektia käytännön tasolla päälliköivä Mike Leitner.

Kauden perinteinen päätösosakilpailu ajetaan Valencian Ricardo Tormo-radalla 13. marraskuuta.

Sitä ennen MM-pisteistä taistellaan tänä viikonloppuna Espanjan Aragonissa ja lokakuun puolivälissä käynnistyvällä tiivistempoisella kaukomaiden kiertueella Japanissa, Australiassa ja Malesiassa. Lokakuun kolme GP:tä ajetaan tuttuun tapaan viikoin välein.
 

Uusin numero