Mika Kallio myöntää: ”Ei jäänyt paljon muisteltavaa näistä testeistä”

KTM oli Losailin viimeisissä testeissä valtavasti perässä kärkeä, kaikki jäivät yli kaksi sekuntia nopeimman ajan pommittaneesta Maverick Vinalesista ja miehittivät kolme viimeistä sijaa.

Vielä edellisisä testeissä Phillip Islandilla Pol Espargaro jäi kärjestä vain 1,3 sekuntia, joten Losail oli KTM:lle selkeästi takapakkia.
Kallio valottaa omaa tilannettaan melko kitkerin sanankääntein.

”Kun näitä testejä miettii nyt jälkikäteen, eipä jäänyt paljon muisteltavaa. Odotukset ennen testejä olivat minulla ja tiimillä korkealla, olin todella pöyristynyt, kun olin ainoa meidän kuljettajistamme, joka ei saanut alleen vuoden 2017 uusia Michelinin renkaita”, Kallio kirjoittaa.

”Olin odottanut iäisyyden, että pääsen vertaamaan vauhtiani muihin nähden, joten olen todella pettynyt tähän rengaspolitiikkaan. Jouduin ajamaan viime kauden renkailla ja vieläpä kovemmalla seoksella. Oli täysin mahdotonta ajaa niillä renkailla kilpailukykyisiä aikoja.”

”Tiimin palautettakin oli aika hankala käsitellä, koska pyöräni suorituskyky oli kaukana siitä, mitä kahdella muulla kuljettajallamme”, Kallio tuohtuu.

Kallio kuitenkin sai aivan viime metreillä alleen parin kauden 2017 renkaita.

”Kylmällä radalla ja muutamilla testien viimeisellä kierroksella pystyin sentään ajamaan niillä 0,4 sekunnin päähän tallikavereistani. Ja he olivat kuitenkin vetäneet niillä ja säätäneet pyöriään koko viikonlopun.”

”Olen iloinen, että pääsin siihen vauhtiin, mutta pettynyt, kun menetin mahdollisuuden kunnolliseen testiin. Toivotan silti tietenkin onnea kisakuljettajillemme Qatarin avauskilpailuun. Itse jään odottamaan sitä hetkeä, kun pääsen itse ajamaan villillä kortilla kilpaa”, Kallio kirjoitti.

Uusin numero