Mika Kallio muistelee kisavuosiaan – pitkä yö Malesiassa, pelasti rahat hukanneen toimittajan Tsekissä

Mika Kallio oli vieraana Ylen Villi Kortti -huumoriohjelmassa, jossa hän avasi pelin muistelemalla ensikohtaamista ex-alppihiihtäjä Kalle Palanderin kanssa.

”Oltiin Monacon kadulla, kun kuulin Palanderin huutavan, että hei, tuolla on toi prätkähiiri, käydääs morjenstaas. Kalle tuli lähemmäksi ja avasi suulaana miehenä heti sanaisen arkkunsa ja sanoi, että tiesi prätkäkuskien olevan pieniä, muttei tiennyt minun olevan näin pieni”, Kallio naurattaa Palanderia ja yleisöä.

”Laukaisin takaisin, että kyllä mä Kalle tiesin, että sulla on vähän hiuksia, mutta en tiennyt niitä olevan noin vähän!”
 

Seuraavaksi Kallio muistelee Malesian kisan jälkibileitä. Pitkä kaukokisojen putki on päättynyt ja illalla päätetään lähteä kavereiden kanssa hiukan juhlimaan. Kallio kertoo, kuinka tiimikoordinaattori kertoo, että aamulla sitten ollaan kuudelta hotellin aulassa, josta on yhteiskuljetus lentokentälle.

”Hän katsoi vielä minuun ja totesi, että Mika, aamulla sitten ajoissa. Vastasin, että juu juu”, Kallio kertoo.

Ilta meni Mikan mukaan oikein kivasti ja hän herää hotellissa puhelimen soittoon. Langan toisessa päässä on tiimikoordinaattori.

”Vastaan, että tässähän sitä ollaan hotellihuoneessa, kun huomaan, etten ole omassa huoneessa. Rupesin siinä katselemaan ympärilleni ja kaveri löytyi yhdestä nurkasta. Selvisi, että ollaan 45 minuutin päässä hotellista. Äkkiä taksiin ja omalle hotellille, jossa pyysin taksikuskia odottamaan. Pakkasin kamat ja nopeasti takaisin taksiin”, Kallio naurattaa porukkaa.
 

Kaikki hoitui varsin nopeasti ja Kallio pääsi kirjautumaan ulos hotellista. Siinä vaiheessa hän muisti, että tallissa on vuokra-auto, mutta päätti jättää avaimet respan tiskille ja häipyä äkkiä.

”Hyppäsin taksiin ja katsoin, että sama kuski on paikalla. Ihmettelin, että takapenkillä oli kaksi naista, mutta kuski sanoi, ettei kai haittaa, että nämä pari kaveria on mukana. Totesin vaan, ettei haittaa, mutta kiire on kova. Koko matkan ajan soittelin kentälle, että odottakaa, odottaa nyt vaan.”

Matka eteni hienosti ja kentälle päästiin. Kallio ei sen kummemmin naisia katsonut, mutta kun he pääsivät kentälle, oli tilanne varsin koominen.

”Naiset poistuivat autosta saman tien ja silloin tajusin tilanteen. Siinä oli kaksi ladyboyta ja vastassa oli sekä tiimipäällikkö että tiimikoordinaattori”, Kallio naurahtaa ja koko yleisö räjähtää nauruun.
 

Ohjelman edetessä Kallio muistelee erilaisia asioita. Kerran Tsekin kisassa hän oli kutsunut paikalle suomalaista mediaa. Yksi toimittaja soitti nolona portilta, että Kallion pitäisi hieman auttaa.

”Toimittaja oli hukannut kaikki rahansa, kun hänen mukaansa rakkautta ostaessa häntä oli huijattu. Minun piti maksaa taksi, jotta päästiin jatkamaan hommia”, Kallio kertoo.

Ohjelman juontaja Riku Riihilahti esittää välillä Kallion hurjaa kaatumista KTM:n MotoGP-laitteella. Kaikki panelistit ovat aika ihmeissään, mutta Kallio toteaa, että näin käy, kun peli lähtee lapasesta.

Kallio muistelee myös Barcelonan flat track -kisaa. Aamulla hän kävi lääkärissä näyttämässä vanhoja vammoja. Lääkäri totesi, että leikkaus on tarpeen, mutta Kalliolla ei riittänyt nyt aikaa moiseen. Flat trackissä meni kuitenkin luita poikki ja Kallio matkasi samaiselle lääkärille pyörätuolissa.

”No, nyt minulla onkin aikaa!”

Ohjelma oli erittäin hauska ja se kannattaa käydä katsomassa Areenasta. Kallio esiintyi edukseen ja voitti vielä rodeokilpailun, vaikka polveen koski varmasti.

Ohjelma löytyy täältä: https://areena.yle.fi/1-4462190
Kallion Malesia tarina alkaa tästä: https://areena.yle.fi/1-4462190?seek=584