Mika Ahola vuoden 2010 paras moottoripyöräurheilija

Mika Ahola sijoittui äänestyksessä kokonaistuloksissa sijalle 13, joka on täsmälleen sama sijoitus kuin vuosi sitten. Ahola on urheilutoimittajien näkemyksen mukaan myös Suomen toiseksi paras moottoriurheilija heti Jari-Matti Latvalan perässä. Paluun tehnyt mäkikotka Janne Ahonen nousi vuoden 2010 äänestyksessä sijalle 14, josta voi päätellä Aholankin toteaman epäsuhdan rankinglistauksella.

– Mielestäni Vuoden Urheilija valinnassa on kyse jostain aivan muusta kuin urheilijoiden paremmuuden tai menestyksen arvottamisesta. Valinta tehdään suhteessa medianäkyvyyteen. Palkinnon saajaa voisi kutsua pikemminkin vuoden näkyvimmäksi urheilijaksi, Ahola toteaa.

Aholan mukaan äänestyksessä ei ole kyse siitä, kuinka hyvä urheilija on. Siinä mielessä noteeraus Suomen parhaaksi moottoripyöräurheilijaksi ei merkitse hänelle mitään.

– Vuonna 2010 ei ollut lisäkseni muita moottoripyöräilyn maailmanmestareita kuin Pekka Päivärinta ratamoottoripyöräilyssä ja Joonas Kylmäkorpi speedwayssa. Siitä näkökulmasta olen väkisinkin paras moottoripyöräilijä voitettuani neljännen maailmanmestaruuden putkeen.

Ahola ei vaikuta äänestystuloksesta närkästyneeltä. Hän toteaa rauhallisesti, että urheilulajeja on niin paljon, ettei toimittajilta voi olettaa perehtyneisyyttä kaikkiin lajeihin ja siten ymmärrystä siitä, mitä kukakin laji vaatii urheilijalta.

Ahola on tyytyväinen alkaneeseen kauteensa. Hänen mukaansa lähes vakiokuntoinen pyörä vaikuttaa jo nyt paremmalta kuin viimevuotinen. Seuraava hallikisa on helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Barcelonassa. Ensi viikolla vuorossa on ensimmäiset iskaritestit.

– Alun perin hallikisat eivät olleet edes ohjelmassani, joten siihen nähden kausi on alkanut yllättävän hyvin.

MM-kausi käynnistyy 2.4. Espanjassa.

Vuoden Urheilijaksi valittiin suunnistaja Minna Kauppi. Toiseksi tuli taitoluistelija Laura Lepistö ja kolmanneksi lumilautailija Peetu Piiroinen.
Pekka Päivärinta-Adolf Hänni sijoittui äänestyksessä sijalle 24, Joonas Kylmäkorpi 41 ja Eero Remes 59.

Uusin numero