Mika Ahola ajoi riskeittä toiseksi Kreikassa

Ahola ajoi Hondallaan enduro 1-luokassa toiseksi vankistaen otettaan kolmanteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen. Ahola johtaa luokkaansa 30 pisteen erolla Serresin avauspäivän selvästi nopeimpaan mieheen, Husqvarnalla etenevään ranskalaisen Antoine Meoon.
Yleiskilpailussakin ylivoimaista vauhtia pitänyt Meo kukisti hallitsevan mestarin lähes 1.07 minuutilla.
– Meo meni tänään todellakin lujaa. Olen pystynyt kukistamaan hänet yleensä endurotestillä, mutta nyt hän ajoi heti aamupäivällä sinne saman ajan minun kanssani. Parhaani yritin, mutta huomasin varhaisessa vaiheessa, että Meolle ei voi mitään, kertoi yhdelle maastokokeelle pohjat ajanut Ahola.
MM-tilanteen kannalta toinen sija maistui kuitenkin sekin makealta Aholan suussa.
– Alitajuntaan tunki koko ajan se ajatus, että en vain mokaa tilannetta tässä pisteasemassa. Se tuttu adrenaliini puuttui tänään suorituksestani.
Aholan tukalimmat hetket osuivat raskaalle endurotestille, jonka loppu ajetaan joenpohjaa myöten.
– Pyörä alkoi röpöttää vedessä ja ehdin pelätä jo hetken pahinta. Suojaamme moottoria tältä ja toivottavasti vesi ei aiheuta enää sunnuntaina ongelmia.
Pikkuluokan suomalaismenestystä täydensi Eero Remes ajamalla KTM:llä neljänneksi 2.43 minuuttia voittajasta. Pisteissä Remes on viidentenä.

Aubert juhli mestaruutta, Salminen kiinni hopeassa
Vuoden 2009 ensimmäinen maailmanmestari saatiin odotetusti selville jo Kreikan osakilpailun avauspäivänä, kun Ranskan Johnny Aubert jatkoi KTM-pyörän puikoissa kauden alusta lähtien kestänyttä katkeamatonta voittoputkeaan.

Aubert tuuletti toista peräkkäistä mestaruuttaan ja 2-luokan päivävoittoa 27,08 sekunnin erolla MM-hopean syrjässä entistäkin lujemmin kiinni olevaan BMW:n Juha Salmiseen.
Salmisella on hopeataistelussa 27 pisteen etu lähimpään uhkaajaansa, eli ruotsalaiseen Husaberg-kuljettaja Joakim Ljunggreniin. Kreikkaan pistekolmosena tulleen puolalaisen Bartosz Obluckin matkanteko päättyi Husqvarnan puikoissa keskeytykseen ja jalkapöydän murtumiseen.
– Eihän missään vaiheessa ole ollut epäselvyyttä Aubertin vauhdista, mutta tänään ylsin häntä lähemmäksi kuin vielä kertaakaan kuluvalla kaudella. Tuokaan ero ei kerro aivan täyttä totuutta, sillä suoritukseeni mahtui mahdottoman paljon omia virheitä mukaan luettuna jo kaatuminen perjantain supertestillä, kertoi Salminen.
Serresissa yli 40 asteen helteessä hikeä vuodattanut Salminen on paiskinut rajusti töitä BMW-projektin kanssa ja nyt seitsenkertaisen maailmanmestarin urakointi kantaa hedelmää.
– Laitteet alkavat olla siinä iskussa kuin pitääkin. Nyt vain kuljettajan on opeteltava taas ajamaan uudelleen sillä tavalla ja sitä vauhtia, jonka pyörä antaa myöten. Kaikki näyttää nyt jo paljon paremmalta, vahvisti Salminen.
Valtteri Salonen sivalsi Husabergillaan kakkosluokassa hienosti kuudenneksi 2.07 minuuttia Aubertista. Salonen taltutti seitsemänneksi sijoittuneen tiimikaverinsa Ljunggrenin 17,95 sekunnilla.
Kättään poteva BMW-kuljettaja Simo Kirssi joutui jättämään Kreikan kisan väliin. Husqvarnalla kilpaileva Matti Seistola puolestaan toipuu parhaillaan polvileikkauksesta.

Mitalia jahtaava Aro kolmas isossa luokassa
Sarjan suurimmassa, eli 3-luokassa hallitseva mestari Samuli Aro jatkaa tiukasti taisteluaan lähinnä himmeämmistä mitaleista. Aro ajoi lauantaina kolmanneksi 46,63 sekuntia kärjen takana. Marko Tarkkala tuli BMW:llään seitsemäntenä 2.13 minuuttia voittajasta.
Kolmosluokan voitti sarjaa johtava Aron espanjalainen KTM-tiimikaveri Ivan Cervantes, joka kukisti Husqvarnalla etenevän ranskalaisen Sebastien Guillaumen 23,76 sekunnilla. Aro pystyi puolestaan pitämään toisen nopean ranskalaisen, GasGas-pyörää käskyttävän Christophe Nambotinin 3,12 sekunnilla takanaan.
– Olin pitkään neljäntenä. Ratkaisu syntyi toiseksi viimeisellä pätkällä, jossa Nambotinilla oli ongelmia. Eipä silti, kyllä niitä riitti minullakin. Menetin esimerkiksi extreme-testeillä yhteensä reilut 20 sekuntia jäätyäni muun muassa kertaalleen jumiin tukkeihin. Lisäksi yhdelle endurotestille osui todella isot lipat. Peukalo sai siinä rytäkässä kipeää ja on nyt turvoksissa, kertoi Aro.
Aro lähtee kuitenkin luottavaisin mielin sunnuntain kisapäivään.
– Ilman ongelmia olisin taistellut tänään kärkisijoituksista. Vauhdillisesti päivä sujui mallikkaasti varsinkin crossitestillä, jonne ajoin yleiskilpailunkin pohja-aikoja.
Aro on MM-sarjassa neljäntenä ennen kolmea viimeistä kisapäivää. Kolmanteen sijaan ja Guillaumeen on matkaa tosin vain viisi pistettä. Cervantesilla on puolestaan 41 pisteen etu puolellaan viisinkertaiseen suomalaismestariin nähden.

Serres, Kreikka.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 13/16 osakilpailu:

Luokka E1:
1) Antoine Meo Ranska, Husqvarna 54.41,58, 2) Mika Ahola Suomi, Honda + 1.06,51 jäljessä, 3) Julien Gauthier Ranska, Honda + 1.55,43, 4) Eero Remes Suomi, KTM + 2.43,33, 5) Simone Albergoni Italia, KTM + 3.01,09, 6) Thomas Oldrati Italia, KTM + 3.21,26.

MM-pistetilanne:
1) Ahola 313, 2) Meo 283, 3) Albergoni 255, 4) Oldrati 222, 5) Remes 201, 6) Gauthier 197.

Luokka E2:
1) Johnny Aubert Ranska, KTM 55.42,11, 2) Juha Salminen Suomi, BMW + 27,08, 3) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 37,24, 4) David Knight Australia, Kawasaki + 1.06,47, 5) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.49,03, 6) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 2.07,44.

MM-pistetilanne:
1) Aubert 325, 2) Salminen 247, 3) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 220, 4) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna 219, 5) Guerrero 191, 6) Rodrig Thain Ranska, TM 180, 8) Salonen 136, 9) Simo Kirssi Suomi, BMW 131.

Luokka E3:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 55.31,34, 2) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna + 23,76, 3) Samuli Aro Suomi, KTM + 46,63, 4) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 45,75, 5) Fabio Mossini Italia, Honda + 1.24,36, 6) Oriol Mena Espanja, Husaberg + 1.26,48, 7) Marko Tarkkala Suomi, BMW + 2.13,57.

MM-pistetilanne:
1) Cervantes 299, 2) Nambotin 270, 3) Guillaume 263 4) Aro 258, 5) Marcus Kehr Saksa, KTM 183, 6) Mossini 170, 7) Tarkkala 147.

Seuraava osakilpailu: 30.8. Serres, Kreikka.