Mies sai potkut ja vaimo lähti – teki viiden vuoden moottoripyörälenkin!

”Yhtäkkiä minulla ei ollut töitä, eikä vaimoa. Mutta jotakin uutta minulla oli, ja se oli aika. Päätin tehdä jotakin sillä ajalla”, 51-vuotias Bach sanoo.

Hän myi talonsa kesällä 2012, hyppäsi BMR R1200GS-pyöränsä päälle ja lähti matkaan. Viiden vuoden aikana Bach ajoi 226 000 kilometriä ja kävi 104 maassa.

”Kirjaimellisesti vain hyppäsin pyörän päälle ja lähdin. Olin elänyt oikein mukavaa elämää, nyt nukuin tienvarsilla ja hylätyissä taloissa”, kertoo 14-vuotiaasa moottoripyöräillyt Bach The Ocr -sivustolla.

Bachilla oli mukanaan pieni teltta, läppäri ja vaihtovaatteita. Mitään reittisuunnitelmaa hänellä ei ollut, eikä edes matkapuhelinta. Hän vain ajoi, kunnes päätyi Alaskaan. Sieltä matka jatkui etelään: Meksikon kautta aina Etelä-Amerikkaan asti. Argentiinasta mies lensi Madridiin – pyörä mukanaan, tietenkin.

Siitä alkoi lähes jokaisen Euroopan maan sisältänyt kiertue. Mutta sekään ei riittänyt, vielä isompi seikkailu odotti Afrikassa. Hän ajoi Marokosta Saharan läpi Mauritaniaan, Senegaliin, Guineaan, Gambiaan ja Ghanaan. Tämän jälkeen nokka kääntyi pohjoiseen – jälleen Saharan läpi – Mustanmeren rannalle Venäjälle.

Sieltä hän ajoi läpi Aasian Filippiineille asti, mistä palasi Floridan kautta takaisin Yhdysvaltoihin.

”Ihmiset kysyivät monesti matkani aikana, mitä tekisin huomenna. Sanoin, etten tiedä. En koskaan suunnitellut mitään. Menin mihin nenä näytti ja päätin matkan varrella, mihin kääntyisin seuraavaksi. Pidin siitä todella paljon”, Bach sanoo sivustolle.

Matkan varrella oli hankaluuksiakin: Ecuadorissa veitsillä aseistetut miehet hyökkäsivät hänen telttaansa ja veivät miehen hankkiman kännykän. Intiassa mielenosoittajajoukko heitteli häntä kivillä ja yritti työntää miestä pois pyörän päältä. Hieman myöhemmin Intiassa hän huomasi, ettei hänen pankkikorttinsa ei toiminut, joten hän eli ilman rahaa jonkin aikaa.

”Koputtelin bambumajojen oville ja kerroin tarvitsevani ruokaa, oli ihmeellistä, että ihmiset pitivät minusta huolta.”

Bachin oli tarkoitus matkailla kaksi vuotta, mutta hän huomasi, että se ei riitä. Välissä hän kävi Alaskassa kaksi kuukautta töissä kalastusaluksella tienatakseen lisää rahaa, sitten retki jatkui.

”Koin aivan uudenlaisen maailman pyörän päältä, omasta näkökulmastani. Halusin juuri siten tutkia, miltä maailma näyttää”, Bach kertoi.

Nyt Bach on jälleen kotona tienaamassa rahaa. Hän aikoo lähteä vielä tutkimaan Etelä-Amerikkaa, Japania, Intiaa ja Afrikkaa. Jo nyt hän on oppinut paljon eri maista ja ihmisistä.

”Tulitpa mistä maasta tai kulttuurista tahansa, ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia ja haluavat samoja asioita: ystäviä, perheen, ruokaa ja vähän hauskanpitoa. Ihmiset haluavat olla onnellisia.”
 

Uusin numero