Metzeler on yksinomaan moottoripyörän renkaisiin keskittyvä rengasvalmistaja, jonka kohderyhmänä ovat päivittäin ajavat kuljettajat. Markkinoiden kehittymistä seuraavana tekijänä valmistaja on tietoinen maailmanlaajuisesti kovasta taloustilanteesta. Näistä lähtökohdista käsin Metzeler päätti keskittyä Sportec M7 RR -renkaan kehitystyössä kolmeen seikkaan: turvallisuuteen, vakauteen ja käyttöikään.
Sportec M7 RR:n kehitystyössä käytettiin tavallisia maanteitä. Tavoitteena oli luoda rengas, joka selviäisi kaikesta, mitä tavallisessa katuajossa voi tulla eteen. Renkaan pitäisi kuitenkin suoriutua myös äärimmäisessä rasituksessa, minkä vuoksi se vietiin tulikokeeseen vuoden 2014 Mansaaren TT:hen. Guy Martin sai pyöräänsä Sportec M7 RR -renkaat ja käytti niitä kaikissa ajamissaan luokissa, joten renkaan suorituskyvystä saatiin kattava käsitys. Rata on 60 kilometrin pituinen, ja siihen kuuluu yli 250 mutkaa. Asfaltti on laadultaan vaihtelevaa, ja lisäksi sääolot vaihtelevat varsin rajusti saaren eri osissa. Osassa on kuivaa, osassa märkää, muualla jotain siltä väliltä. Kuusi ajettua kierrosta tarkoittaa 240 kilometriä ja noin kahta tuntia äärimmäistä rasitusta; oikea rengasvalmistajan unelma, jos halutaan nähdä, kuinka tuote toimii todellisissa oloissa.
Sportec M7 RR -renkaissa käytetään dual compound -kumiseosta. Takarenkaassa on sivuilla pehmeämpi ja keskellä kovempi seos, mikä parantaa pitoa ja kulutuskestävyyttä. Eturenkaassa käytetään vain yhdentyyppistä seosta.
testimme alkoi maantiellä, mutta sää ei ollut se Espanjan tyypillisin. Lämmön ja auringon tilalla oli kova tuuli ja sade, minkä vuoksi emme vastoin alkuperäistä suunnitelmaa päässeetkään testaamaan radalla täysin uutta Racetec RR -rengasta. Se saa jäädä toiseen kertaan.
Saatavilla olevat testimoottoripyörät olivat BMW S 1000 RR ja S 1000 R. Supersportteja ja muskelipelejä, siis juuri sitä luokkaa, johon Sportec M7 RR tähtääkin.
Maantiellä tien pinta ja nopeus vaihtelivat, mutta koko ajan vallitsevina olosuhteina olivat sade ja märkä ajoalusta. Vaikutelmat ajosta ovat positiiviset. Pito on heti alusta kylmilläkin renkailla hyvä ja luottamusta herättävä, ja renkaat välittävät erinomaisesti tuntumaa tiestä.
Almerian kilparadalla päästiin testaamaan renkaan ominaisuuksia kovilla nopeuksilla rata-ajossa ja sateella. Myös näissä olosuhteissa, kovassa vauhdissa kovien kiihdytysten ja reippaiden kallistusten siivittämänä, pito on erittäin hyvä. Kuljettajan ei tarvitse kertaakaan pelätä, että pyörä riistäytyisi käsistä asettaen kuskin tukalaan tilanteeseen.
Kokonaisuudessaan rengas tuntuu hyvältä ja välittää hyvin tuntumaa, ja sitä voi suositella lämpimästi. Rengas on saatavana yleisissä kokovaihtoehdoissa nykyaikaisiin sportteihin. Eturenkaan (120/70) hinta on 189 euroa ja takarenkaan (190/55) 269 euroa.
Teksti: Christer Miinin Kuvat: Metzeler