Menehtyneen Moto2-kuskin perhe rohkaisi tiimiä jatkamaan MM-sarjassa

Tiimi ei kuitenkaan pestaa enää toista kuljettajaa, vaan kausi ajetaan päätökseen yhden kuskin, eli Jesko Raffinin voimin.

Edu Peralesin omistama SAG-tiimi ilmoitti päätöksestään tulevana viikonvaihteena Assenissa ajettavan Hollannin osakilpailun alla.

– Olemme eläneet sen pahimman hetken, mitä moottoripyöräurheilussa voi kokea. SAG-tiimi on kuitenkin päättänyt ajaa MM-kauden loppuun Luis Salomin muistoa kunnioittaen.

– Teemme sen fanien, kollegojen, tiimien, kuljettajien, ystävien ja erityisesti Salomin perheen sanojen ja tahdon rohkaisemina. He ovat antaneet meille mahdollisuuden jatkaa ja olemme siitä ikuisesti kiitollisia heille, todetaan tiimin tiedotteessa.

Suomalaistallin Zarco
suosikkina Asseniin

Pitkäaikaisen ystävänsä Salomin tunteikkaasti hyvästellyt Ajo Motorsportin Johann Zarco lukeutuu Hollannin TT:n ehdottomiin suosikkeihin.

Suomalaistallin hallitseva Moto2-mestari on voittanut kaksi edellistä osakilpailua Mugellossa ja Barcelonassa. Seitsemän kisan jälkeen pisteissä kolmantena oleva Zarco puolustaa lisäksi Hollannin kisan ykkössijaa, jonka hän saavutti vuosi sitten paalupaikalta.

MM-sarjassa sen alusta, eli vuodesta 1949 lähtien mukana ollut Hollannin osakilpailu on ajettu aina lauantaisin. Nyt tähän tulee muutos, kun 4542 metrin mittaisella radalla pisteistä kamppaillaan sunnuntaina.

– Kilpailemme Assenissa ensimmäistä kertaa sunnuntaina. Mielenkiintoista, mutta ei se muuta viikonvaihteen suunnitelmiamme mitenkään. Ajoin täällä viime vuonna erittäin hyvin. Nyt kysymys on siitä, että löydän nykyiseen pyörääni vastaavan fiiliksen kuin parissa edellisessä kisassa, linjaa Zarco.

Sääolosuhteet ovat Assenissa aina arvaamattomat.

– Ensimmäinen tavoite – kelistä huolimatta – on pyrkiä ottamaan kaikki hyöty perjantain harjoituspäivästä viikonlopun rengasvalintoja silmälläpitäen. Saavutin Barcelonassa pitkästä aikaa eturivin lähtöpaikan ja tavallaan havahduin siihen, kuinka iso apu siitä on. Toivon toistavani sunnuntaina Barcelonan tuloksen, Zarco viittaa voiton suuntaan.

Zarco siirtyy ensi kaudella MotoGP-luokkaan ja hän tulee tekemään sen suurella todennäköisyydellä Yamahan Tech 3-tiimin riveissä. Virallista vahvistusta Herve Poncharalin johtaman Tech 3:n taholta odotellaan hetkenä minä hyvänsä.
 

Uusin numero