Maverick Vinales: “Maailmanmestaruus on mahdollinen tällä kaudella”

Vinales on MM-sarjan kolmosena vain viisi pistettä johtavan Andrea Dovizioson takana. Edellisessä kilpailussa Austinissa hän ajoi kakkoseksi.

Vinales ei sulje pois mahdollisuutta jopa maailmanmestaruudesta, mutta samalla hän on realisti.

”Emme ole kovin kaukana kärjestä. Opin kuitenkin viime vuodesta, että asiat voivat muuttua nopeasti. Silloin minulla meni ensin hyvin, sitten putosin kauemmas kärjestä. Valentino Rossi aloitti hyvin, putosi sitten, mutta tuli vahvasti takaisin. Loppukaudesta alkuun heikkoja tuloksia ajaneet Marc Marquez ja Andrea Dovizioso olivat todella nopeita”, Vinales sanoo Speedweekille.

Vinalesilla on ollut hiukan ongelmia elektroniikan kanssa tällä kaudella.

”Jerezin GP:n jälkeen pääsemme testaamaan ja nimenomaan elektroniikkaa. Sitä on vielä säädettävä paremmin sopivaksi ajotyyliini. Tyylini on aggressiivinen ja vaatii renkailta enemmän pitoa, siksi elektroniikkasäädöt on saatava kohdilleen, Jerezin testipäivä on siksi minulle todella tärkeä.”

”Viime vuonna yritin muuttaa ajotyyliäni pehmeämmäksi, kun huomasin, etten pysy kärjen tahdissa. Mutta se ei ole minulle luontainen ajotyyli, joten ratkaisu on löydyttävä jostakin muualta. Pyörä on saatava sopeutumaan minun tyylilleni, ei päinvastoin”, Vinales sanoo.
 

Uusin numero