Mattila palaa MM-sarjaan

Mattilan Suomen mestaruudet irtosivat tällä kaudella 250-kuutioisten nelitahtiluokasta ja kerhojoukkueen arvokisasta. Mattila voitti myös endurospecial trophyn SM-yleiskilpailumestaruuden.

– Hommat alkavat olla valmiina ensi kauden suhteen. Olen tehnyt sopimukset Suzuki Finlandin kanssa ja Suzuki KST-tiimin kanssa. Koko SM-sarjan tulen ajamaan Suomen Suzukin tuella ja omalla tiimilläni. Täyden MM-sarjan ajan KST-tiimin tuella ja myös oman tiimini panostuksella, kertoo Mattila.

Mattilalla on edessään kiireinen kausi, mutta hän ei pistä sitä pahakseen, päinvastoin.

– On hienoa, että kisakalenteri on sen mukainen, joka mahdollistaa ajaa kaikki kisat ilman niiden päällekkäisyyksiä.

– Halusin jatkaa Suzukilla ja saman kokoisella pelillä ensi kaudella. Olen ollut todella tyytyväinen Suzukin toimintaan ja nyt tuli mahdollisuus ajaa myös MM-sarjaa hyvällä systeemillä KST-tiimin kanssa. MM-sarja on edelleen päätavoitteeni, jatkaa Mattila.

Mattilalla oli olemassa myös muita vaihtoehtoja MM-sarjan osalta.

– Yleensä olen joutunut vaihtamaan merkkiä aina kaudesta toiseen. Haluan tehdä homman nyt toisin, jolloin minun ei tarvitse lähteä uuteen kauteen taas puhtaalta pöydältä. Se helpottaa valmistautumista todella paljon. Siksi minulla on myös saman kokoinen pyörä alla tulevalla kaudella. Tämä oli paras mahdollinen toimiva systeemi.

Suzuki lähtee tekemään hyvää tulosta MM-sarjaan luottavaisin mielin.

– Haluan saada tuloksia ja päästä MM-urallani eteenpäin. Olen valmis tekemään töitä sen eteen. Suzukilta tulee uusi pikkunelari, joka on todella kilpailukykyinen peli. KST on italialainen pieni tiimi, mutta käytämme toisiemme suhteita hyödyksi, jotta saamme tehtyä hyviä tuloksia. Kaudella 2010 minulla on tuttu suomalainen mekaanikko, joten uskon homman toimivan senkin suhteen.

Mattila suunnittelee debytoivansa uuden tiimin riveissä vielä tämän vuoden puolella.

– Seuraavaksi kilpailen todennäköisesti Genovan halliendurossa Suzuki KST-tiimin kanssa.

Maailmancupin kauden toinen osakilpailu ajetaan Genovassa 5. joulukuuta.

Uusin numero