Marquezilla lupaava comeback

Moto2-luokan viime vuoden MM-kakkonen Marquez kiersi Albaceten rataa kahden päivän ajan Suter-pyörän selässä. Albacete vahvisti sen, että Marquez on valmis tulemaan mukaan luokkansa viimeiselle viralliselle testijaksolle, joka ajetaan 19.-21. maaliskuuta Jerezissä.

– Tsekkasin ensin kuntoni alkuviikosta Alcarrasin radalla ja sen jälkeen varmistui, että pystyn ajamaan Albacetessa. Oli aivan uskomatonta päästä jälleen pyörän selkään, myhäili Marquez.

Albaceten kaksi testipäivää mahdollistuivat Marquezille todellakin kreivin aikaan. MM-sarjan alkuun on enää vajaa kuukausi.

– Sain alle tärkeitä kierroksia ja varmuuden siitä, että pystyn ajamaan Jerezin testeissä. Edessä on yhä pitkä matka, mutta tämä merkitsi minulle ensimmäistä suurta askelta testikaudella.

Rins palasi radalla Suterin
rungon omaavalla pyörällä

Albacetessa nähtiin samalla myös toisen Repsol-taustaisen kuljettajan tekemä comeback.

Siitä vastasi MM-sarjan ja Moto3-luokan tulokkaisiin lukeutuva Alex Rins, joka joutui jäämään sivuun Valencian ja Jerezin virallisista testeistä olkapäävamman vuoksi.

Rins kiersi Albaceten rataa yhdessä tiimikaverina Miguel Oliveiran kanssa. Testistä teki varsin mielenkiintoisen myös sen, että Hondan moottorit oli istutettu ensimmäistä kertaa Suterin runkoon.

– Haimme tuntumaa pyörään ja vertailimme aiempaan, otammeko Suterin käyttöön jatkossa. Suterin runko tuntui hyvältä, vaikka uudessa pyörässä ilmeni odotetustikin ongelmia, muotoili Oliveira.

Uusin numero